Uusi perinne: jouluaaton soutelu

Aatto 2015. Kun napsin ulkona pari kuvaa, katselivat lapset sisällä Lumiukko-piirrettyä. Tulihan siis sitä lunta, kumminkin.

Mies harmitteli, että meni jo marraskuussa kääntämään veneen ja nostamaan laiturin joesta ylös. Tänäänhän on mitä kaunein jouluaaton aurinkoinen souteluilma! Siitähän voisi tulla koko perheen jouluperinne, jos vain mahtuisimme kaikki samaan veneeseen :D

Ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: jouluihmiset ja ei-ihan-niin-jouluihmiset. Meillä jouluihmiseksi voitaisiin kruunata tonttulakilla 11-vuotias tytär, joka on touhunnut läkähdyttävällä tarmolla jouluaskareissa ja valvonut samalla silmä tarkkana, että kaikki tulee "oikein tehdyksi". Hän on kuorinut porkkanat laatikkoihin, tehnyt piparitaikinaa ja paistanut pipareita jo neljä (4) kertaa, tehnyt yksin joulutortut, tehnyt piparitaloa, siivonnut, koristellut ja muistuttanut siitä, jos johonkin huoneeseen ei vielä ole laitettu kaikkia joulukoristeita. Aattoaamuna löysimme tytön tekemät ennakkojoululahjat kuusen alta - kuten jo monena aikaisempana jouluna.

En ole itse jouluihminen, mutta kun katson mikä merkitys perinteillä on lapsille, ymmärrän niiden syvällisen merkityksen. Perinteet muokkaavat meitä sosiaalisesti lapsesta lähtien, ja ne liittävät meidät tiettyihin ryhmiin ja kulttuureihin: suomalaisiksi, amerikkalaisiksi tai italialaisiksi. Silti kaikissa jouluperinteissä on tunnistettavissa oleva yhteinen pohja, vaikka muodot vaihtelevat. Suurin osa suomalaisesta perinteestä on vanhaa lainatavaraa muualta Euroopasta, Venäjältä ja Usasta. Tosin ruokaperinne on melkoisen kotikutoinen - lanttulaatikko tai rosolli ei maistu ranskalaisen suussa joululta. Tosin ei se maistu enää kaikkien suomalaistenkaan suussa.

Ihan kuin olisin ottanut tällaisia kuvia ennenkin. Kaunis aattoaamu souteluun.

Hyvää vihreää joulua!