Heinäkuu maalla, korsi suussa

Kuvat puhukoon puolestaan, tältä heinäkuu näyttää pellon laidalta ja joen rannasta.

Lapset ja mies lähtivät soutelemaan. Illemmalla saunomisen lomassa isommat muksut uivat laiturilta sähkölinjojen luokse (näkyykö ne?) ja takaisin. Juu - olen pikkaisen kauhuissani, mutta mies ui vieressä ja vahtii koko ajan. Silti en tykkää yhtään pitkän matkan uinneista.

Ylemmät kaksi kuvaa on otettu saman kuvaussession aikana. Jos toisaalle katsoi näki ukkospilviä, ja jos taas toisaalle vilkuili, näki seesteisen heinäkuun taivaan.

 

Rannalle ei löydä ilman kylttiä.

Mansikoista on kamala pula, mutta onneksi meillä kasvaa terassilla muutama.

Nämä leppäkertut kuvasin postilaatikon vierestä. Juuri kun lopetin kuvaamisen, lennähti kolmas leppäkerttu mukaan (mikä tämän kasvin nimi muuten on, en muista). Tuulen vuoksi loput kuvat olivat epätarkkoja (korsi heilui kuin hullu mies Huittisissa).

Saimi pitää kaikista marjoista ja kuvassa posket ovat rähmäiset viinimarjoista. Tyttö viihtyisi viinimarjapuskissa tunti tolkulla. Tänään Saimi poimi mustikoita ja ainakin täällä etelässä mustikkasato näyttää hyvältä.

Nouse senkin lötkökäsi!

Leikkauksesta toipuminen ei sovi nopealle ja kärsimättömälle luonteelle. Hätäpöksy haluaa, että raaja toimii heti ja tuskastuu kun käsi ei suostu liikkumaan kuin muutaman sentin ja sekin mitätön liike on tehtävä kipulääkkeiden voimalla.

Olin varma, että olkapään ankkurikiinnitykset olivat pettäneet, kun sähköiskujen kaltaiset tuntemukset olkapäässä jatkuivat myös käden ollessa lepotilassa - kokemuksieni perusteella yhdistin ne olkapään sijoiltaanmenoon. Leikannut lääkäri tutki olkapään ja katsoi röntgenkuvat: ankkurit ovat paikoillaan ja olkapää on entisen löysän sijaan jäykkä. Perussyy muljahdustuntemuksille on kaiketi se, että olkapää on nyt täysin eri asennossa kuin ennen ja lihaksilla on paljon opeteltavaa.

Lääkärin mukaan on tosin mahdollista, ettei Bankart-leikkaus ole riittävä toimenpide, mutta siltä ei siis tällä hetkellä näytä. "Meillä on kyllä keinot, joilla saadaan olkapää pysymään paikoillaan, älä huoli." Enhän minä siitä huolikaan, vaan siitä kuka pyörittää arkea syksyllä jos en itse toivu ennalleni. Joten on pakko toipua ja tehdä liikkeitä vaikka kuinka sattuisi. Pieni äkääntyminen on vain hyvästä - nouse senkin lötkökäsi!

Tällä hetkellä tuntuu, että oikea käsi on tikkusuora vieras uloke joka on pultattu olkavarteen kiinni. Kävellessäni yritän muistaa liikuttaa kättä askelten tahdissa ja silloin käden liike näyttää huvittavalta viuhtomiselta, ei luontaiselta itsestään tulevalta myötäliikkeeltä. Alkuun kävellessä tuntui, että käsi voi koska hyvänsä lähteä irti ja lentää kaaressa taakse päin suoraan nurmikolle. Onneksi fysioterapeutti kuvaili tämän tuntemuksen ennen kuin ehdin sitä itse kokemaan.

Kuopus ei ole hyväksynyt muuttunutta tilannetta ihan mutkattomasti. Eilen kuulin, etten rakasta enää kun en pysty nostamaan syliin ja halittelemaan entiseen tapaan. Lukuhetki terveessä kainalossa sai tytön paremmalle mielelle. Kirjan loputtua tyttö silitteli oikeaa kättäni ja sanoi:"Se on nii-in pikee". (Puheessa vilisee edelleen omia sanoja: pikee (kipee), paakka (kauppa), pittuu (tippuu), mutta puhe on muuten selkiytynyt huomattavasti).

Ps. jatkan verkkokauppajuttua toisessa eri blogissa, siitä kun tulee nälkävuoden pituinen.