lauantai 28. maaliskuuta 2015

Sata houkutusta matkalla pysäkille

Eskarilainen halusi kävellä kylätien päähän, ihan bussipysäkille saakka. Poika kulkee tällä hetkellä eskariin taksilla, mutta siirtynee ensi syksynä bussikuljetukseeen. Matkaa pysäkille on kotiovelta 800 metriä, eli noin puolen tunnin kävelymatka. Vauhti on kiristynyt huomattavasti, sillä vielä vuosi sitten sama matka vei kolme varttia.

Puoli tuntia kuluu nopeasti, kun täytyy....

...heitellä kiviä tien varrelle keväisin syntyvään lampeen ja
...kerätä tien varresta risuja ja taistella niillä ja
...piirtää risulla viestejä tiehen ja
...huomata, ettei piirtäminen risulla onnistu ja piirtää kivellä viestejä tiehen ja
...palata takaisinpäin etsimään kadonnutta risua ja
...löytää sillä matkalla koiranputki, joka täytyy tyhjentää kuivuneista kukinnoista ja
...pysähtyä ojaan seisomaan kiven päälle, koska "tämä on hieno paikka" ja
...miettiä samalla, mihin olikaan matkalla, vai oliko ojanrumpu matkan tarkoitus...
"Tämä on hieno paikka."
Isommat koululaiset sanoivat, etteivät ensi syksynä todellakaan lähde matkaan puolta tuntia aiemmin ja raahaa pikkuveljeä bussipysäkille. Nyt toivomme, että ensi syksyyn mennessä tapahtuu suuri ja mahtava kasvupyrähdys, jonka avulla poika tajuaa, että bussipysäkki on matkan ainoa tavoite. Asiaa ei auta se, että lokakuusta lähtien tie on pilkkopimeä kulkea ja taskulamppu taas ei ole apuväline, vaan leikkiväline.

Lasten koulukyyti ei ole tilauslinja-auto (eli koulubussi), vaan tavallinen linjavuoro, jossa matkustaa paljon muitakin. Bussin kuljettaja on ystävällisesti joskus pysähtynyt kylätien päähän, jos lapset eivät ole ehtineet pysäkille saakka, mutta ojanrummulta kukaan ei tule hakemaan. Ehkä se sitten tästä, se kasvupyrähdus...

Miten lapset kulkevat teillä kouluun?

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mä oon autonainen

Kun muutimme maalle, hankimme hetimmiten toisen auton. Minua hirvitti. En ollut ajanut autolla yli kymmeneen vuoteen - en metrin metriä. Lapsetkin olivat hämmentyneitä: "En tiennyt, että osaat ajaa äiti". Niinpä, nyt olisi vain saatava itsensä uskomaan niin.

Selvitäkseni jokapäiväisestä ajamisesta ja ollakseni mahdollisimman rento, kehitin itselleni voimalauseen. Autolla ajaminen on yhtä helppoa kuin jätskin syöminen. Ajattelin lausetta aina ennen kuin käynnistin auton ja tadaa - tämähän sujuu itsestään. Paitsi, ettei sujunut.

                                  Saimikin on autonainen

Ensimmäinen talvi oli erittäin runsasluminen: lumi pöllysi ajaessa, se kinostui kylätielle korkeiksi valleiksi ja teki kaksikaistaisestakin isosta tiestä pöpperöisen yksiuraisen polun. Huomasin jääväni auton kanssa kiinni milloin mihinkin. Väistin vastaantulijaa ja jäin kiinni ojanpenkkaan: pääsin irti soittamalla naapurille, joka tuli hätiin traktorin kanssa. Jäin kiinni notkokohtaan oman tien päähän: nyt soitin miehelle, joka tuli hätiin lumilapion ja lumikolan kanssa. Lohdutti kuulla, että toinenkin autoilija oli kinoksessa kiinni parinsadan metrin päässä. Jäin kiinni jopa omassa pihassa peruuttaessani huolimattomasti - hain lumilapion auton perästä ja lapioin auton vapaaksi.

Peltoja halkova tie on haasteellinen matalalle autolle, tuuli puhaltaa pelloilta nopeasti irtolumet kinoksiksi tielle. Ei siis tarvita edes lumisadetta, kun vasta-aurattu tie muuttuu tunnissa-kahdessa lumiesteradaksi. Miehet jakoivat auliisti neuvoja: "Lumipöykyssä ei saa jarruttaa, eikä varsinkaan pysähtyä. Tasaista kaasua koko ajan ja rohkeasti yli".

Kerran ajoin kotiin kaksi lasta kyydissä ja tie oli täynnä valleja. Radiossa soi Vicky Rostin "Sata salamaa" ja kun hoilasin sata salamaa iskee tulta - ajoin pöykkyyn ja kun koko elämä räjähtää - sivuikkunoista ei nähnyt muuta kuin valkoista lumipöllyä. Kotipihalla olin helpottunut ja vilkaisin lapsia - kumpikin nukkui sikeästi, eikä ollut lainkaan tietoinen taistelustani lunta vastaan.

Lumitalvi oli paras ajokoulu ikinä. Kun kesä koitti, olin lumen lisäksi vapaa ajopelosta. Kun ajan, en enää ajattele ajamista ja sen kunniaksi voin syödä vaikka jätskin.

Maalaiselämää kestänyt 24 päivää ja ennätysluminen talvi

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tätä et tiennyt maaseudusta

 Meillä maalla voi pukeutua miten vaan - sen tietää lapsikin.

Ajattelin lisätä liikettä blogin kävijämäärään ja laitoin viestin blogistani Vauva-palstalle. Sain tietysti aimo plöräyksen kuraa niskaani, mutta samalla paljon käyttökelpoisia neuvoja ja mainioita ideoita. Blogin liikennekin kasvoi parista lukijasta yli kahteensataan muutaman tunnin ajaksi, eli prosentteina huikeat 4 000 %. Ajattelen usein asioita prosentteina: silloin pienikin muutos tuntuu valtavalta. Esimerkiksi tänään olen tehnyt fysioterapeutin määräämiä liikkeitä jopa 200 % enemmän kuin eilen.

Nostan esiin yhden kommentin, josta sain aiheen tähän postaukseen.  Kyseinen kirjoittaja tosin vaikutti fiksulta ihmiseltä, mutta olen törmännyt kaupunkilaisiin, jotka kuvittelevat että maaseudulla eletään vähän niin kuin 1800-luvulla.

"Kirjoita hyviä vanhan kansan niksejä, mm. yrttilääkintä, lasten perinteiset pihaleikit tai perinnekorjaaminen ovat myös kiinnostavia aihekokonaisuuksia".

  Viisi totuutta, joita et tiennyt maaseudusta

  1. Maaseutu ei ole ulkoilmamuseo, missä lapsoset kirmaavat perinneleikkimässä, isä perinnekorjaa maatilarakennusta ja äiti lääkitsee lapset keto-orvokkimehulla ja siankärsämöuutteella. Elämme vuotta 2015, kuten toivottavasti sinäkin.
  2. Vaikka kylätiellä olisikin hevosenkakkaa, se ei tarkoita sitä että teemme kauppareissut hevosilla. Sen sijaan voit nähdä maatilan nykyhevosen, eli traktorin parkkeerattuna Salen pihaan. Traktori on myös kätevä kulkuväline lukiota käyvälle nuorukaiselle. Olen nähnyt kaksi somasti rinnakkain parkkeerattua traktoria lukion parkkialueella.
  3. Kaikki maalaiset eivät viljele, eivät edes pirttiviljele kuten me. Monet maalaiset käyvät töissä kodin ulkopuolella, jopa isoissa kaupungeissa. Et voi siis tietää, oliko se hississä näkemäsi, sliipattu toimitusjohtaja maalainen vai ei.
  4.  Maalaiset eivät kulje heinäpellon laitaa Hankkijan lippalakki päässä. Jos lähikylän kauppojen vaatevalikoima ei miellytä, maalaisilla ei ole porttikieltoa nettiin. Ostan suurimman osan vaatteista verkosta ja tilaan monet tuotteet (shampoot, dödöt, hoitoaineet, kosteusvoiteet jne) ulkomailta. Postimies tuo ne ystävällisesti joko kotiovelle tai jättää postilaatikkoon. Ei tarvitse vaivautua käymään edes postissa - helppoa tämä maalaisuus!
  5.  Maalla ei haise lanta ympäri vuoden. Vastalevitetyn lannan haju on kyllä voimakas ja tarttuu ulkona kuivatettaviin vaatteisiin. Siksi saatan joskus nuuhkia kaupassa vaatteitani: haisenko vai en. Tosin lopputulemalla ei ole mitään merkitystä, koska niinhän muutkin haisevat - jos siis haisevat.

Lisää maaseudun arvoituksia, kun varastoremontti on edennyt vähän pidemmälle. Tähän piti tulla hieno hankkijalippiskuva, mutta eihän täältä kaaoksesta löydä mitään - lippislaatikkokin on takuulla alimpana. Eli näihin kuviin, näihin tunnelmiin:)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Katsahdin aurinkoon - olenko nyt sokea?

Nyt se tulee ja se aiheuttaa merkittävän vaaran. Lapset suojaan ja aikuistenkin on parempi pysyä sisällä. Lemin koulukeskuksessa Lappeenrannan lähellä peruttiin koululaisten välitunnit ja Kirkkonummen koulussa kaavailtiin samanlaista taktiikkaa. Kyseessä ei ollut myrkkyvuoto tai ihmisasumusten lähellä liikkuva karhu, vaan luonnon ilmiö - auringonpimennys.

Toisin kuin kirkkonummelaisessa koulussa, täällä ei otettu vanhempiin yhteyttä. Ei muistutettu, varoitettu, huolestuttu tai vouhotettu. Maalaisjärki voitti, hyvä niin. Jos lapselle kerrotaan koulussa, että auringonpimennys vahingoittaa silmiä ja voi aiheuttaa silmiin vaurion, sen pitää riittää. Jos näin yksinkertaista asiaa ei saa menemään koululaisille perille, miten käy kun kyseessä on astetta monimutkaisemmat asiat? Ikään kuin paljon puhuttu curling-vanhemmuus olisi tarttuva tauti, ja nyt se olisi tarttunut jo kouluihinkin. On curling-rehtoreita ja curling-opettajia. Ja se suuri pettymys, kun tuhannen oppilaan koulussa on vain neljät auringonpimennyksen katsomiseen sopivat hitsauslasit, kuten Kirkkonummella.

Asiat voi tehdä toisinkin. Eskarilainen kertoi heti kotiin tultuaan eteisessä ylpeänä, että he katsoivat auringonpimennystä. Pimennystä saattoi kuitenkin katsoa vain pienen hetken ajan, sillä käytössä olivat vain yhdet lasit ja samoja laseja odottivat myös ylä-astelaiset. Ala-astelainen taas kertoi, että heillä pimennystä sai katsoa hetken aikaa yhden kiertävän pleksin läpi tai vaihtoehtoisesti itseaskarreltu pahvilaatikko apuvälineenä.

Jos asioista haluaa tehdä monimutkaisia, silloin niistä todellakin saa monimutkaisia. Keep it simple - käytä maalaisjärkeä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Joki - keidas vai viemäri?

Lämpötila on laskenut öisin pakkasen puolelle, ja aamut ovat olleet huikean kirkkaita ja kuulaita. Olemme ulkoilleet Saimin kanssa puoli yhdeksän aikaan, kun kurainen maa on ollut vielä jäässä.


Joki on kauneimmillaan aina aamuisin, niin kesälläkin. Kaikkien silmissä joki ei kuitenkaan välky minään vuodenaikana kauniina, vaan ikuisesti sameana ojapahasena. Eikä se ole mikään ihme, sillä vielä 1980-luvulla joen vesi virtasi keltaisenruskeana vaahtona. Vesi myös haisi: lemu oli tympeän ja eltaantuneen järkyttävä cocktail. 

Tuolloin ajatus joen virkistyskäytöstä oli kuin satukirjasta reväisty, tosin jotkut innokkaat onkivat virrasta kaloja - heittääkseen ne hetkeä myöhemmin takaisin jokeen. Vuosikymmenen loppupuolella nahkatehdas lopetettiin, mutta mielikuva jäi elämään ja se vaikuttaa vieläkin, vaikka vedenlaatu on täysin toinen kuin tehtaan toimiessa.

Kaikki eivät onneksi suhtaudu jokeen vanhojen mielikuvien pohjalta. Mies on kotoisin alueelta, jossa on toistasataa järveä ja vesi on hänelle luontainen elementti. Vettä se on joenkin vesi ja joessa uiminen virkistää yhtä hyvin kuin järveen pulahtaminen. Siksi ei ole kesäpäivää, etten kuulisi jalkojen läpsähtelyä laiturilta ja veteen molskahduksia, kun lapset hyppäävät uimaan.


Saimi halusi kävellä edestakaisin isoveljen "karviaismetsäksi" nimeämässä paikassa pihan laidalla. Isoveli juoksi aina päiväkodista tultuaan suoraan karviaspuskiin marjoja syömään. Yhtenä syksynä Lauri tyhjensi marjoista kolme karviaispensasta - osan ihan raakoina.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Aika leikata omenapuut





On aika leikata omena- ja hedelmäpuut. Pihassa on kymmenen omenapuuta, joista vain neljä tuottaa syömiskelpoisia omenoita. Kaikki omenat täytyy silti kerätä, muuten ne houkuttelevat jyrsijöitä ja peuroja pihapiiriin. Peurat puolestaan tuovat mukanaan hirvikärpäsiä.

Peuroja on tällä alueella todella paljon, ja varsinkin autoilijat näkevät niitä lähes päivittäin. Rohkeitakin ne ovat - pari kesää sitten heräsimme juhannusaattona siihen, kun peuranaaras ja vasa mussuttivat aamupalakseen meidän pihakukat.

Puiden leikkuun tavoitteena on siis vähentää omenoiden määrää reippaalla kädellä. Pihapuiden muotoon ei voi enää vaikuttaa, uusista puista haluaisin kauniin pallomaisia: sellaisia, joista voi poimia omenat maasta käsin. Pihan vanhat omenapuut eivät ole kauniita, mutta ne ovat erinomaisia kiipelypuita.




Mies kiipesi tikapuille saha- ja oksasakset apunaan leikkaamaan ylempiä oksia.

Omenapuiden oksat ovat todella teräviä. Mies astui yhden oksan päälle ja oksanpiikki meni kumisaappaan kannasta läpi kantapäähän saakka. Yllättävän vaarallisia nämä puutarhatyöt:)

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Savulohta ja vaahtokarkkeja


Mies innostui kevätpäivän kunniaksi savustamaan kokonaisen lohen ulkona. Kiduksien poiston jälkeen lohi pääsi ritilän päälle savustuslaatikkoon noin kolmeksi vartiksi.


Savustettu lohi näytti - no, savustetulta. Lapset eivät oikein innostuneet ruuan ulkoasusta.

Jäljellä oli vielä suolaus ja kala pääsi pussissa suolakylpyyn 20 minuutin ajaksi. Lopputulos ei näytä ihan ruokalehden sivulta repäistyltä. Mies oli rääpinyt kalan alla olevan näköiseksi, mutta jonkinlaista äijäruokaa tämä enemmän olikin, joten se siitä piipertelystä.
Illalla paahdettiin vaahtokarkkeja avotulella takapihalla.Tästä on tullut hupi, joka houkuttelee lapset pikavauhtia pihalle.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tuulisen päivän kuvia

Tänään oli aurinkoinen, mutta tuulinen päivä. Kaikkialla vihertää niin pellot kuin pihasammalkin. Olimme kuopuksen kanssa ulkona kun esikoululainen tuotiin taksilla postilaatikolle. Saimi juoksi isoveljeä vastaan koko koivukujan matkan.




Jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Kunpa sisarusten välit säilyisivät aina niin läheisinä, että aikuisenakin toisen näkeminen lennättäisi kädet levälleen - edes joskus.


Pian kaksikko oli pöpelikössä ojia etsimässä.



Koivun oksa vähän natisee kun Saimi keinuu. Ensi kesänä täytyy vaihtaa keinu tukevampaan oksaan.



Mies teki viime kesänä halkoja pilkkoessaan "Pertsan". Pertsa kesti talven yli menettämättä sälettäkään.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Jäät lähtivät - ennätyslyhyt talvi

Jäät lähtivät muutama päivä sitten, joten talvesta tuli ennätyslyhyt. Joki jäätyi vasta joulukuussa, eikä jäälle tehnyt mieli mennä kertaakaan. Jotkut uskalikot ajoivat jäällä moottorikelkalla, mutta vähäiseksi nekin ajelut tänä talvena jäivät. Lapsena hiihtelin joskus joen jäällä jopa huhtikuussa, mutta ne ajat ovat tainneet kadota iäksi - niin kuin lapsuuskin.

Näkymä joelle maaliskuussa






Niin kuin kaikki pikkulapset, Saimikin rakastaa lammikkoja. En pukenut päälle tönkköjä kurahousuja, mikä osoittautui kahdessa minuutissa huonoksi ratkaisuksi.

Pihalla luonnon kuvaaminen on pikkulapsen kanssa haasteellista. Silmät pitää olla selässäkin - lammikkojen lisäksi myös joki kiinnostaa tyttöä kovasti.




Laituri on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta täyttää tehtävänsä ihan hyvin. Jotkut pitävät laituria joessa koko talven, mutta meidän kohdalla joki on sen muotoinen että, riski irtoamiseen on suuri.
 





Annathan kuulua itsestäsi - jätä kommentti, kiitos:)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Aloittelijan helpot, gluteiinittomat muffinssit

Esikoisen synttäriputki on jatkunut nyt kolme lauantaita peräkkäin. Tänään kyläili veli perheineen ja pääsin hyödyntämään Usasta aiemmin tilaamiani gluteiinittomia muffinssijauhoja. Tarkalleen ottaen perheen ammattikokki ja pääruuanlaittovastaava, eli mieheni sai kokeilla leipomista kun ammattitaidottomamman osapuolen piti pyrähtää vielä kaupassa:) Joka tapauksessa hänen mukaansa tumpelokin aloittelija pystyy tästä valmisjauhoseoksesta muffinssit helposti väsäämään.


Taka-alalla olevat keksijauhot ovat vielä kokeilematta.


Tilasin gluteiinittomia jauhoseoksia kolme pakettia Vitacostista. Usassa gluteiinittomien tuotteiden valikoima on valtava, ei yksi hyllymetri kuten meillä. Kaikkea saa pastoista nuudeleihin, kakkujauhoseoksista myslipatukoihin saakka. Hinnatkaan eivät päätä huimaa, valmis jauhoseos maksoi kolme dollaria ja siitä sai pellillisen muffinsseja.


.


Ohjeet ovat muuten selkeät, mutta amerikkalaiset mitat tuottavat päänvaivaa. 1 cup on noin 2,4 dl, tsp (teaspoon) pikkulusikka on noin 5 ml ja tbsp (tablespoon) ruokalusikka on noin 15 ml. Jotta homma olisi mahdollisimman monimutkainen, käytetään jenkkiohjeissa tietysti lämpötilojen mittaamisessa Fahrenheit-asteikkoa. Laskinta ei kuitenkaan tarvitse kaivaa esille, koska netistä löytyy valmiita muuntolaskureita.


Kun banaaneja ei ollut ohjeen mukaista neljää kappaletta, lisäsi mies
mukaan kaakaojauhetta.


Muffinsseista tuli melko meheviä, ei lainkaan kuivakkaita. Banaaneja olisi voinut olla ohjeen mukaiset neljä, nyt banaanin maku jäi melko miedoksi. Silti lopputulos oli mielestäni varsin onnistunut. Suppean kymmenen hengen otoksen mukaan sanoisin näiden muffinssien olevan enemmän aikuisten makuun: meidän 6-vuotias ei innostunut ollenkaan ("voinko jättää lopun syömättä"), eikä 8-vuotiaalle kummitytöllekään maistunut.

Siis helppo hätävara, jos lähipiirissä on (aikuisia) keliaakikkoja.


Anna kuulua itsestäsi - näpyttele viesti, kiitos!