sunnuntai 22. tammikuuta 2017

"Nyt sä äiti lopetat tubetuksen!"

"Mitä ihmettä äiti? Laitoit jotain Youtubeen? Nyt sä kyllä lopetat. Mä laitan, et siellä on loukkaavaa sisältöä...", uhkaa teini-ikäinen poika ja painaa alapeukkua heti kun löytää tuoreen tuotokseni. Pikkusiskokin on kuullut mekkalan ja säntää paikalle.
"Siis laitoit sä oikeesti videon? Sä et voi! Joku kaveri voi nähdä sen. Et kai sä puhu vaan siellä mitään? Mitä sä oikein meinaat, se Insta vielä mutta et sä voi mennä Youtubeen", säestää tytär ja painaa saman tien toisen alapeukun. 

Ei ole äidin helppo mennä someen. Heti tuli kaksi alapeukkua vaikka parhaansa yrittää.

Mies antoi kannustuksen sanoja sohvalta: "Mitä sä sitten ajattelin, että onko se mikään ihme. Äiti on äiti ja tubettajat on tubettajia, siinä on rooliristiriita. Sä menet niiden alueelle."



Kaksi hymyä.

Niinhän se on, tottakai ja ymmärränhän minä. Facebook vielä menettelee. "Se on sellanen mummojuttu", tytär kuvailee ja jatkaa, "en mä tiedä ketään joka siellä olisi, siis mun ikästä".

Facebookiin menin pari päivää sitten, koska olen nyt tilanteessa että on pakko oppia uutta. Pysyä ajan virrassa ja päivittää tapoja ja taitoja. Toimittaja ilman someaktiivisuutta on sama kuin ranskalaiset ilman suolaa tai ankka ilman nokkaa. Puolinainen, outo, vanha ja kelkasta tipahtanut.

Ajattelin siis jättää piiperrykset pois ja mennä someen rytinällä: perehtyä kaikkiin kanaviin ja ymmärtää monikanavaisuutta kokonaisuutena. Se oli ihan hyvä idea, mutta vain idean tasolla. Harmi, sillä minussa asuva käsikirjoittaja jo suunnitteli hauskoja videoita tuubiin, mutta jos pari sekuntia pimeässä kuvattu pätkä saa vastalausemyrskyn, en uskalla ihan heti tuottaa "äidin hassuja kotivideoita".

Täytyy odottaa siis pitkään - ainakin 14 vuotta. Ja sitten tuskin enää on Youtubeja, Facebookeja, Whatsappeja eikä varmaan mitään muutakaan tänään niin tuttua.


... ja mies kirjoittamaan.

Kuopus harjoitteli potkukelkkailemaan....

Ja tässä se meteliä herättänyt harjoitusvideo: