keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kermakammoa ja synttärihumua



Esikoinen täytti jo hämmentävät 14 vuotta (juuri eilenhän poika syntyi...) ja kutsuimme sukulaisia ja ystäviä kylään. Synttärit ajoittuvat yleensä laskiaisviikolle, joten laskiaispullat ovat muotoutuneet synttäreiden perinteeksi. Kerran laskiainen oli viikkojen päässä juhlista, eikä pulliakaan siksi tehty. Ensimmäinen kysymys kahvipöydässä tietysti oli: "missä pullat ovat?" Joten laskiainen tai ei, kermapullat kuuluvat kuvaan. Tosin näissäkin synttärijuhlissa aiemmin suoranaista kermakammoa potenut esikoinen söi pullansa ilman täytteitä. "Kyllä mä jo pystyn syömään, se ei vaan ole niin hyvää", poika kommentoi.



Synttärisankari toivoi sipsejä ja isän tekemää pitsaa, pikkusisko teki mokkapaloja ja sitten ne pullat, tietty:)












Juhlien nuorimmat, kaksivuotiaat Saimi ja Inka leikkivät hetken samaa leikkiä.



































Lapset pääsivät ensin pöytään, synttärisankari on vasemmalla.

















Anna kuulua itsestäsi - näpyttele viesti, kiitos!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Naapuri poltti sitten piharakennuksen

Raikas maalaisilma... Mitä se on?

Jätin viime postauksessa kertomatta yhden oleellisen seikan: lapset eivät hiihdelleet raittiissa ulkoilmassa, vaan kirveltävässä savussa.

Niinpä niin. Haja-asutusalueella on tuiki tavanomaista polttaa roskia, oksia ja muuta roinaa nuotiolla. Niinhän mekin olemme tehneet. Joskus olemme polttaneet roskia koko päivän ajan, sillä tontilla on runsaasti puita ja poltettavaa tulee jo yhdestä myrskypäivästä valtavasti. 

Eilen paloivat kuitenkin käämit! Naapuri on polttanut purkamaansa hirsistä ulkorakennusta avotulella useiden viikkojen ajan - joka ikinen päivä ja ainakin kerran öisinkin. Koko lähitienoo on savusta harmaa, ulkona on usein vaikea hengittää ja savua tulee paljon sisälle saakka. Päivittäin on ärsyyntymiskynnys ylittynyt, mutta emme ole tehneet mitään. Ai miksi? No, koska naapurisopu.

Juhannuskokossa poltettiin pihan risuja

Maalla ollaan tavalla tai toisella naapurista riippuvaisia, koska virallinen apu on aina kaukana. Samaa tahtia kun palvelut katoavat keskitetään, naapuriavun merkitys kasvaa. Kaiken lisäksi maalla (siis ainakin täällä etelässä) kunnioitetaan toisten yksityisyyttä, eikä kovin helposti puututa muiden tekemisiin. Hyvä niin, koska mennessäni ulos - menen vain ulos - enkä astu sosiaaliseen ympäristöön nimeltä piha.Se tuntuu paratiisissa elämiseltä, varsinkin sen jälkeen kun Espoon Leppävaarassa naapuritalon asukas pystyi vilkaisulla selvittämään, minkä merkkisiä muroja on keittiössämme aamiaispöydässä ja tietysti toisinpäin.

Siksi pohdin, voiko naapurille sanoa että "lopeta jo se käryyttäminen"? Ja voiko sen sanottuaan olla edelleen sopuväleissä?

Olin jo soittamassa ja odotin vain, että aamu valkenee. Odottaessani tapahtui ihme - tuuli kääntyi ja katku hälveni. Ja pian tapahtui toinen ihme - käryyttäminen loppui kokonaan.

Entä teillä: mitä kuuluu naapurille?

tiistai 17. helmikuuta 2015

Hiihtolomalla, ei talvilomalla

Esikoinen kertoi, että koulussa opettaja kielsi käyttämästä sanaa hiihtoloma. Perustetta poika ei tiedä, enkä minäkään ihan heti siihen syytä keksi, joten puhun edelleenkin hiihtolomasta, enkä talvilomasta:)

Jo viisi metriä hiihdetty.
Meidän perhe ei ole kovinkaan urheilullinen toisin kuin suurin osa lähitienoon perheistä on todistetusti. Hiihdosta kuitenkin pitävät meillä kaikki. Tänään pääsi 2-vuotias kuopuskin ensimmäistä kertaa suksien päälle ja jaksoi lykkiä talon seinustalta roskalaatikolle. Sauvojen tarkoitus oli vielä hakusessa ja enimmäkseen tyttö raahasi niitä lenkeistä.

Isommat lapset hiihtivät sillä aikaa umpihangessa peltoa metsän reunaan saakka. Takaisin tullessa olikin sitten valmis latu hiihdettäväksi.

Meno on hidasta, mutta vakaata.




Päivä taisi olla kaiken kaikkiaan rankka kokemus, sillä pikkuhiihtäjä nukkuu parhaillaan sylissäni.


Anna kuulua itsestäsi - näpyttele viesti, kiitos!