Miksi pojat syrjäytyvät kouluissa?

Meillä on erittäin innokas ekaluokkalainen. Poika kertoi aamulla lukeneensa ajankulukseen aapisesta KAIKKI syksyn aikana tulleet lukuläksyt. Lukusessio tapahtui tänään lauantaina ja ennen kello yhdeksää. Kunpa opiskeluinto säilyisi samanlaisena aina. Äitinä olen päässyt koululaisten kanssa helpolla: en ole koskaan joutunut patistamaan lapsia tekemään läksyjään, ainoastaan muistuttamaan ja sitäkin vain koulutaipaleen alussa.

Toisin on isossa kuvassa - pojat ovat syrjäytymässä koulutuksessa. Esimerkiksi suurten kaupunkien parhaissa lukioissa vain kolmannes on poikia, ja joissain suosituimmissa huippulukioissa poikien määrä on pudonnut alle viidennekseen. Haloo, viidennekseen!

Toimittaja Saska Saarikoski kertoo kolumnissaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tasa-arvokeskuksen, Minnan, mukaan huoli pojista on turha. Kyllähän Minnakin on huolissaan koulutuksen sukupuolijakaumasta, mutta ei poikien pärjäämisestä koulussa vaan siitä, että tytöt vieroksuvat matematiikkaa. Minnan mukaan syy matematiikan karsastamiseen ei löydy tytöistä itsestään, vaan opetusmateriaaleista, opettajan sukupuolesta ja kokeiden tehtävänasetteluista. Poikien huono koulumenestys sen sijaan johtuu vain ja ainoastaan pojista itsestään. Minna tietää: "Oppimista tukevat asenteet ovat vahvempia tytöillä ja oppimista haittaavat asenteet vahvempia pojilla."

Siitäs saitte pojat! Toisaalta millaisia muita tutkimustuloksia ja -näkemyksiä voi vaatia tasa-arvokeskukselta, jonka nimi on "Minna". Vähän niin kuin englanninkielen koulutuskeskus olisi nimeltään "Hej då" tai kauneuskeskus "Finni".

"Millä eri tavoilla osata-sana on kirjoitettu?"

 "Etsi tekstistä liikkumista kuvaavat sanat."

(ekaluokkalaisen Aapinen)

Mutta miksi pojat sitten syrjäytyvät kouluissa? Vastausta kannattaa lähteä hakemaan opetusmetodeista. Amerikkalaisopettaja Tim Walker kehui aiemmin vuolaasti suomalaisia kouluja ja toimi itsekin Suomessa opettajana, mutta käänsi myöhemmin kelkkansa ja lopetti opettajan työnsä. Walker kertoo kyllästyneensä perinteisiin suomalaisiin opetusmetodeihin. Hän ei puhu missään vaiheessa erikseen pojista oppijoina, mutta olen varma siitä että Walkerin esiin nostama oppikirjavetoisuus ja arvosanakeskeisyys on tärkeä syy siihen, miksi pojat vieraantuvat opetuksesta ja myöhemmin syrjäytyvät koulutuksessa. Walker haluaa muutosta: oppilaskeskeisyyttä opetukseen ja motivointia oppimiseen leikin avulla.

Niinpä! Tietääkseni joitain askeleita siihen suuntaan ollaan jo otettu, mutta vanha oppikirjavetoisuus jatkuu edelleen, eikä vähiten siksi että meidät kaikki on totutettu "vastaus löytyy kirjoista" -ajattelumalliin. Oma ajattelutyö ja asioiden keksimällä oppiminen ovat pannassa. Tästä seuraa, että innovatiivisuus ja oppiminen eivät kuulu yhteen niin kauan kuin valikoidut tiedot annetaan valmiiksi pureskeltuina, pieninä annospalasina kirjojen sivuilla ja samalla tiedon omaksumisella tarkoitetaan sitä, että osaa lauseet ulkoa.

Laiva kääntyy hitaasti, eikä asiaa auta se, että opetushallituksessakin suuria intohimoja herättää enemmän seiskan poikkiviivan on-off -leikki kuin uudet opetusmetodit. Toivon kuitenkin opettajille roppakaupalla rohkeutta ja intoa lähteä mukaan uudenlaisiin opetustapoihin, vaikka vanhempainilloissa osa kyselisikin kauhuissaan "missä kirjat ovat?". Maailma muuttuu ja vaatimukset sen mukana. Tietokoneiden muistikapasiteetti ja nopeus on jo tehnyt ulkoa opettelusta turhaa monessa oppiaineessa. Tärkeintä on osata etsiä, analysoida ja yhdistellä tietoa, ja tuottaa sen pohjalta jotain täysin uutta.

Koneuskovaiset sanovat, että tekoäly tulee korvaamaan koko ihmisen ajatustyön lähitulevaisuudessa, mutta sitä hetkeä odotellessa voitaisiin siirtää opetuksen painopistettä kirjoista oppilaisiin ja rohkaista lapsia itsenäiseen ajatustyöhön. On todennäköistä, että myös pojat hyötyisivät uusista oppimistavoista. Kysymys on vain siitä, uskallammeko luopua pänttäämiskeskeisyydestä?

Viikossa 8 300 €, maistuis varmaan sullekin?

Tai sitten ei. Joka tapauksessa TE-toimisto lähestyi minua kutsulla koulutusesittelyyn, jossa kerrotaan työmahdollisuuksista öljynporauslautalla Norjassa. Ei voi mitään, toiset työt vain saavat mielikuvituksen lentämään. Näin jo itseni korkealla porauslautan kannella nojaamassa telineisiin ja vääntämässä öljyistä mutteria auki yltä päältä liejussa ja tukka kypärän alta merituulessa liehuen. Hei vaan Suomi, täällä tehdään miljonäärejä! Piti kuitenkin tarkastaa netistä ennakko-odotusten suhde todellisuuteen, joten miltä kuulostaa?

Plussat:

+ Keskipalkka on 8 300 euroa työviikossa, eli 133 000 vuodessa (tieto on Taloussanomista vuodelta 2012, joten varmaan nykyisin enemmän :) Norjan kruunuina palkka on melkein miljoonan, ja aina sanotaan ettei työnteolla voi rikastua.
+ Työviikkoja on vuodessa vain 16, muuten ollaan lomalla maissa ja silloin voi olla myös pieniä koulutuspätkiäkin.
+ Lautalla työskennellään täyshoidossa. Ruokaa on tarjolla vähän väliä ja niin paljon, että suurin työriski on ylilihavuus (kyseinen "tieto" keskustelupalstalta). Pyykätä ei tarvitse, eikä siivota. Terveyspalvelutkin löytyvät ja vapaa-ajalla voi istua elokuvateatterissa, käydä kuntosalilla tai vaikkapa pelata työkavereiden kanssa.
+ Työtilannetta kuvaillaan valoisaksi, ja puhutaan jopa työvoimapulasta kun kokeneet konkarit ovat jäämässä eläkkeelle.
+ Parhaimmillaan hyvällä tapaa yhteisöllinen ja samaan hiileen puhaltava työpaikka, sillä noin erityislaatuisessa ympäristössä työkaveriin on luotettava - kaverista voi olla oma henki kiinni.

Ei ihme, että norjalaiset ovat kateellisia näille "miljonääriksi 16 viikon työllä" - öljyduunareille. Kateutta siis löytyy, mutta ei työntekijöitä. Yhtälö ei selvästikään toimi, joten mikä työssä sitten mättää?

Sumuun on jo joenrannalla asuessa tottunut, merisumu ei olisi uusi juttu (joo, kökkö aasinsilta). Viime viikolla pysäkille talsittiin aamulla hernerokkasumussa.

Miinukset:

- Lautalla tietysti työskennellään viikkoja yhteen putkeen, joten perheelliselle työajat ovat raastavia ja perhesuhteet koetuksella. Palataan peruskysymyksen ääreen: voiko rahalla korvata vanhemman läheisyyttä?
- Keskustelupalstalla kuvaillaan, että työ on todella raskasta ja vaarallista. Työpäivät ovat pitkiä, vapaa-ajantilat pieniä ja työntekijät tulevat kymmenistä eri kulttuureista. Harvoin työelämässä tulee kaikkien kanssa yhtä hyvin juttuun, mutta kuvittele myös asuvasi ja viettäväsi vapaa-aikasi sen työpaikan mänteimmän tapauksen kanssa.
- Turvallisuussyistä on hyvä hallita myös norjankieltä, jota aika harva taitaa pelkän ruotsin pohjalta osata.
- Keskipalkka voi antaa väärän kuvan palkkatasosta, joidenkin keskustelujen mukaan todellinen öljyduunarin palkka on "vain" 60 000 - 80 000 euroa vuodessa. Myös öljyduunareilla on hyväpalkkaiset pomot, joiden palkat nostavat keskiarvoa.
- Norja on maailman kallein maa.
- Jos lautalla sattuu jotain ikävää, voivat olosuhteet olla todella armottomat. Myrsky kaatoi venäläisen öljynporauslautan ja lautta upposi 20 minuutissa. Vain 14 saatiin pelastettua, ja 50 katosi meren aaltoihin joulukuussa 2011.
- Vaikka on myös öljynaisia, on tämä jokseenkin selvä miestyö. Nappuloita voi painella kumpi hyvänsä, mutta monessa työtehtävässä vaaditaan silkkaa raakaa voimaa. Lisäksi olo voisi olla yksinäinen miesjoukossa, ja sukupuoli toisi varmasti ennakkoluulot esiin työkavereissa. Pitäisi olla ainakin kaksi kertaa pätevämpi kaikessa mitä tekee keskivertojannuihin nähden.

Päätin jättää miljonäärikoulutuksen väliin, ja olen varma että ihannetapauksia (nuoria, hyväkuntoisia ja perheettömiä miehiä) on hakeutumassa koulutukseen pilvin pimein. Mutta hei, jos norjalainen öljynporausfirma nyt lukee tätä ja haluaa kirjoittavan, ei ihan niin nuoren naisen palvelukseensa, keskustelen mielelläni aiheesta lisää.

Uskomaton epäonnen maanantai

Aamuyöstä heräsin kahteen lähes yhtä aikaiseen ääneen: mies veti töihin lähtiessään ulko-oven perässään kiinni ja samalla palohälytin piippasi pariston loppumisesta. Opetus 1. Jos päivä lähtee käyntiin palohälyttimen piippauksella, on suuri todennäköisyys ettei päivästä tule paras mahdollinen. Näin jälkeen päin ajatellen palohälytin selvästi yritti varoittaa myös epäonnen päivästä.

Epäonnen ketju alkoi, kun vein tytärtä tanssitunnille. Liikennevaloihin pysähtyessä painoin jarrupolkimen... pohjaan...eikun siis vielä pohjemmalle...ei kun vielä vähän enemmän pohjaan. Tuntui, että jarrupoljin tulee pian nokasta ulos, kun poljin liukui pikkuhiljaa aina syvemmälle ja syvemmälle. Jätettyäni tytön tanssimaan tutkailin kaupan parkkipaikalla autoa joka suunnasta, enkä huomannut mitään hälyttävää. Tilannearvion jälkeen hain tyttären ja heti ensimmäisessä risteyksessä konetauluun syttyi punainen varoitusvalo ja muistin syövereistä nousi mieleen yksi autotekninen sana: "jarrunesteet". Mieleen palautui myös edellisenä päivänä nenään tunkenut outo, kemiallinen haju, jonka olin  ajatellut tulevan edellä ajavasta vanhasta matkailuautosta.

Vian laatua ei tarvinnut kauan arvailla, sillä pian roiskeläppä ja etupyörä olivat jarrunesteestä märkinä. Jarruton auto täynnä lapsia ei ole edes Kimi Räikköselle suositeltava yhdistelmä, ja onneksi auto saatiin ajettua kiinni olleen korjaamon pihalle seuraavaa päivää odottamaan (jarrut toimivat kyllä korjaamon pihallekin saakka, mutta ajonopeus oli 20 km/h). Mies muistutti tyynesti, että moottorijarrutusta käyttäen saa auton pysähtymään, jos jarrut eivät toimi. Opetus 2. Laite kuin laite, ota selville ainakin kaksi vaihtoehtoista tapaa pysäyttää se.

Joki varhain aamulla pari viikkoa sitten kuvattuna.

Maalla olo ilman autoa on kuin lokki ilman siipiä, tai kala ilman pyrstöä. Ymmärrät varmaan. Kotiin päästyäni ajattelin ottaa rentouttavan suihkun ja unohtaa automurheet. Kastelin itseni haalealla vedellä, laitoin päähän shampoota, väänsin hanan kuumemmalle - ja sain niskaani jääkylmää vettä. Koko hanasta ei tullut muuta kuin kylmää vettä! Kylmästä täristen kerroin ilouutisen miehelle: "No, nyt sitten poksahti lämminvesivaraaja." Olisipa asia jäänytkin siihen, sillä pian kävi ilmi etteivät lattia- ja kattolämmituskään toimi. Syyllinen on varmaankin se sunnuntain mystinen lumisadeukkonen, josta viime postauksessa kerroin. Olimme silloin kaukana pois kotoa, mutta on todennäköistä, että salama on lyönyt jälleen kerran ilmassa roikkuvaan sähkölinjaan tai lähelle maahan. Tällä kertaa isku sammutti kaikki lämmitykseen liittyvät laitteet, muuten sähköt pelasivat normaalisti ja siksi vian huomaaminen vei vuorokauden ajan.

Illalla nukkumaan mennessä kävin vähän ylikierroksilla ja odotin unentulon lisäksi että vesiputki halkeaa, talo liukuu jokeen tai hirvi juoksee ikkunasta sisälle. Juuri ennen nukahtamista nousin vielä ylös ja laitoin kännykän laturiin kiinni, sillä jos sähkökatko tulee on päivänselvää, että kännykän akkukin on juuri silloin tyhjä. Autosta saa tietysti virtaa - jos ei auto sitten ole korjaamon pihalla.

ps. Sulakkeiden vaihto ei palauttanut lämmityksen sähköjä, joten oli pakko tilata sähkömies käymään. Sähkärin piti tulla tänään iltapäivällä, mutta soitteli että on niin paljon vikakeikkoja että tuleekin huomenaamulla.
edit. kirjoitusvihreetja lisätty lause:)
edit2. Lisätty täsmennys, ettei saa käsitystä jarruttomasta autosta liikenteessä. Tylsää on, että auto katsastettiin juuri kesällä, eikä siitä ollut hyötyä tähän(kään) vikaan. Teiden huono kunto ei helpota autojen kunnossa pitämistä. Isojen asfalttiteiden ajoradan montut on täällä "hoidettu" laittamalla liikennemerkki varoittamaan rikkoutuneesta tienpäällysteestä (ja olen huomannut, että tämä halpa ratkaisu on käytössä muuallakin Suomessa).