Ensilumi satoi elokuussa

Tulimme tänään illalla juhlista kotiin ja hämmästys oli suuri, kun heti koivukujalle kaartaessa meitä oli vastassa pieni lumikasa. Lunta löytyi myös talon nurkalta. En muista nähneeni vastaavaa koskaan Etelä-Suomessa - lunta elokuussa. Lähipellot on vielä puimatta, joten ei mikään hyvä juttu viljoille.

Sään muutos on hämmentävän nopea, vielä viime viikonloppuna hikoilimme uimarannalla. Lapset ovat käyneet melkein päivittäin uimassa joessa, mutta elokuussa vesi muuttuu välillä sameaksi ja uimapaikat on haettava muualta. Tällä hetkellä vesi on taas puhtaampaa, ja edellisyönä muksut uivat täysikuun valossa.

Joen pinnan peittää kellertävä kerros aina elokuussa. Oliskohan viljapölyä....

Vielä viime viikonloppuna kesä tuntui jatkuvan ikuisuuden.

Tein juuri pihalla inventaarion: 17 marjapensasta. Yksikään ei ole meidän istuttamamme, ja olisin voinut vannoa että niitä oli muutama vuosi sitten vähemmän. En ole tippaakaan puutarhuriluonne, eikä minua haittaa pihalla rehottavat rikkaruohotkaan. Kasvejahan nekin ovat, ja monet niistä tuottavat paljon iloa lapsille, kuten nurmella kasvavat voikukat. Rikkakasvin määritelmä on muuten mukavan pyöreä:  "Rikkakasvit eli rikkaruohot ovat kasveja, jotka kasvavat paikoissa, joissa niiden ei haluta kasvavan." Tulkitsen lausetta niin, että jokainen kasvi voi olla rikkaruoho, jos se sattuu kasvamaan väärässä paikassa. Sitä paitsi trendit muuttuvat niin nopeasti, että tämän päivän rikkaruoho voi olla huomisen trendikasvi.

Marjapensaat tekevät meistä omavaraisia kuukauden ajaksi ainakin C-vitamiinin suhteen. Kuopuksen vitamiinitarpeet täytetään helposti viemällä muksu ruuan jälkeen ulos marjapuskille syömään jälkiruokaa. Muutamia vuosia sitten Lauri tyhjensi yksin kolme karviaspensasta, eikä Saimi jää yhtään huonommaksi. Viimeksi suuhun meni viinimarjojen mukana vähän kirvojakin, eivätkä ne kuulemma maistuneet hyvälle.

Tähän veroeurosi menevät

Oletko ihmetellyt mihin kaikki veroeurot menevät? Itse olen, kun mikään verotaso ei tunnu Suomessa riittävän. Huvittavinta on, että lehdissä uutisoitiin näyttävästi kuinka esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan ostovoima paranee ensi vuonna seitsemän euroa (voi jippii!) kuukaudessa. Oikeassa elämässä hyötyjät ovat harvassa, ja monelle jää päinvastoin palkasta tai etuuksista entistä vähemmän käteen.

On nimittäin ihan sama miksi kiristyksiä nimitetään: veroiksi, maksuiksi vai verovähennysten leikkaamiseksi, sillä tulos on aina sama - rahaa jää entistä vähemmän omaan handuun.

Mihin kaikki vuolaat verovirrat päätyvät? Tässä paljon kertova vastaus yhden veroeuron jakaantumisesta.

Tilastokeskuksen ympyrädiagrammi on jo vuodelta 2013, mutta tilanne ei ole siitä ratkaisevasti muuttunut. Sosiaaliturva vie kakusta merkittävän osan, ja se tuskin on asioita seuranneelle mikään yllätys. Erikoista sen sijaan on, että terveydenhuolto ja yleinen julkishallinto vie veroeurosta yhtä paljon. Aika hassu juttu, että terveydenhuollossa ja koulutuksessa säästetään, mutta raskaasta julkishallinnosta ei voi leikata. Ei voi, koska sitten tulisi yhtä aikaa katovuodet, tsunami ja nälänhätä. Eikä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtajakaan voisi ajaa arvoisellaan työsuhdeautolla, eli  S-sarjan Mercedes-Benzillä (lähtöhinta yli 117 000 euroa).

Tämä maailman kaunein ja mersukkain hallinto on joidenkin laskelmien mukaan mitoitettu 10-20 miljoonaiselle kansalle. Eli ei muuta kuin lisääntymään. Myös yksityisen sektorin työpaikkojen pitäisi lisääntyä nopeasti, jotta julkiskakku pysyy pystyssä. Professori Matti Wibergin mukaan ei tarvita kuin vähintään 200 000 uutta yksityisen sektorin työpaikkaa. Eihän se ole kuin kahdeksan kertaa Nokian työntekijämäärä Suomessa huippuvuotena 2000 (24 000 työntekijää)!

Edit. OSA 2

Täytyy jatkaa saman aiheen kimpussa ja lisätä piiraskuva sosiaalimenoista, koska niiden osuus koko potista on huomattava. Lapsiperheitä jaksetaan keskustelupalstoilla parjata, vaikka sosiaalimenoista vain 10 % kohdistuu lapsiperheille.

Jotain tarttis tehrä: sosiaalimenot kasvavat vuosi vuodelta, eikä loppua näy.

Osa taloustieteilijöistä antaisi kaikkien menokakkujen kohota rauhassa ja suosittelee ratkaisuksi reipasta velanottoa. Ymmärtäisin vasemmistosiiven pointin jos velkaraha menisi investointeihin (työtä ja vientituloja). Tällä hetkellä velkarahalla ostetaan leipää pöytään, eikä velaksi syömisestä tule ikinä loppua. Tietysti voi kysyä onko sillä sitten väliä, eihän Kreikkakaan maksa velkojaan ikinä takaisin.

Ongelman ydin on siinä, että Suomesta puuttuu rohkeus päätöksien ja valintojen tekoon, ja sen mukana kaikki edellytykset ratkaista nykytilanne. Viilataan vähän tuolta, säädetään pikkasen ja toivotaan parasta. Toivotalkoot jatkuvat vuodesta toiseen, vaikka vatulointikoritkin kaivettiin esille ja jotain piti OIKEASTI tapahtua. Parempia aikoja odotellessa nostetaan vanhoja veroja ja keksitään uusia. Mopoverolla Suomi nousuun!

Ekaluokkalainen päätyi kotimatkalla naapurikylään

Ekaluokkalaisemme on luonteeltaan aurinkoinen ja huoleton poika. Hymy oli herkässä tänäänkin ensimmäisen koulupäivän jälkeen, vaikka kotimatka bussilla meni seikkailuksi naapurikylään. Huolellinen bussikuski ei tohtinut jättää poikaa yhdellekään pysäkille, koska ei tiennyt missä Lauri asuu, eikä poikakaan ollut varma oikeasta pysäkistä. Niinpä kuski piti pojan bussissa linjavuoron päätepysäkille saakka, eli viiden kilometrin päähän kirkonkylään. Oikea pysäkki selvisi kuskille rehtorille soittaessa ja poika pääsi seuraavalla vuorolla takaisin oikealle pysäkille. Kotona Lauri oli iloinen oma itsensä, mutta halatessani häntä pyyhki poika kyyneleitä silmistään. "Pelkäsin, etten löydä ikinä takaisin kotiin".

Olen kiitollinen huolehtivalle bussikuskille, joka ei jättänyt poikaa mille hyvänsä pysäkille. Sillä niitä tällä välillä riittää!  Ja kyllä, oikeaa pysäkkiä on harjoiteltu yli vuoden. Niin monesti ja viimeksi pari viikkoa sitten, olemme kävelleet bussipysäkille ympäristöä pällistelemään. "Katso, tässä jäädään pois, tuossa on sininen talo pysäkin lähellä ja tuolla vähän ennen on silta". Ja sitten on kävelty sillalle, ja katsottu pysäkkiä sieltä suunnasta. Ostimme Laurille myös kännykän koulumatkojen turvaksi, jotta hän voisi epäselvissä tilanteissa soittaa meille. Ja silti kävi näin!

Olen tätä naputtaessani kypsähtäneissä tunnelmissa ja annan nyt kaikille maalle muuttoa harkitseville vinkin: ehdottomasti asu mutkaisten metsäteiden päässä kaukana kaikista linjareiteistä :) Silloin palvelu nimittäin pelaa! Taksi hakee lapset kotipihalta ja tuo koulun pihaan. Iltapäivällä koulun pihalla on yksi opettaja varta vasten järjestelemässä lapsia takseihin, ja katsoo että kaikki pääsevät turvallisesti oikean taksin kyytiin. Myös tilauslinja-autot sekä vievät että ottavat lapset koulun pihalta ja katsovat, että kaikki ovat kyydissä.

Ja entä sitten vuorolinjalla kulkevat... Opettaja on luvannut järjestää parille kerralle saattajan, mutta sen jälkeen poika odottaa yksin pysäkillä ison tien toisella puolella kaukana koulun pihasta. Ja kun on linjavuorosta kyse, joutuu bussia odottamaan yksin pitkään - tästä on kertynyt runsaasti kokemusta. Lukutaidottoman lapsen on vaikea ymmärtää mihin bussiin pitää nousta, sillä vain osa pysähtyy pysäkillä. Muutama vuosi sitten tyttären aloittaessaan koulutietään, soitti hän hätääntyneenä kännykällään, ettei tiedä mihin bussiin nousee kun jo kolme on ajanut ohi eikä mikään pysähdy. Oikea bussi tuli rutkasti myöhässä, mutta kokemus pelästytti niin paljon ettei tytär suostunut ensimmäisen luokan aikana tulemaan bussilla koulusta kotiin.

Pätkä koulutietä illalla.

Kuva hämää: sama maisema, sama kellonaika mutta eri kuvakulma. Eli joki sillalta päin. Toisessa kuin puropahanen, toisessa kuin Volga :)

Saa nähdä miten homma tällä kertaa etenee. Olen ollut yhteydessä rehtoriin, apulaisrehtoriin ja sivistystoimenjohtajaan, ja toivon että hyvä ratkaisu löytyy. Ilon aiheitakin on koulun alusta irronnut, poika on oikein innostunut koulusta ja kunhan kyytiasia järjestyy, voin päästää helpotuksen huokaisun ja iloita tästä uudesta alkaneesta elämänvaiheesta.