torstai 30. huhtikuuta 2015

Itkevät orvot kaipaa... Hyvää vappua!

Vappu sai vähän huonon lähdön, kun 10-vuotias tytär sairastui eilen vatsatautiin. Pian 11 vuotta täyttävä tyttö on meidän perheestä se, joka omistautuu kaikista eniten juhlien odottamiseen, suunnitteluun ja valmisteluun, ja luultavasti myös nauttii juhlista eniten. Onneksi tytön vointi koheni iltapäivään mennessä niin paljon, että vappupallojen täyttökin onnistui, eikä kauan odotettu vappuaatto mennyt pelkkään sängyssä lepäämiseen.


Nuorimmat jaksoivat leikkiä ilmapalloilla ja torvilla pitkään.

Vappu on meillä ilmapalloja, serpentiiniä, naksuja, miehen tekemää perunasalaattia ja simaa. Kaukana on mennyt maailma, jossa marssitaan yhtenä rintamana "vapauden puolesta". Mies tosin soittaa parhaillaankin Spotifystä ikiaikaisia vappulauluja, joissa vapauslaulu raikaa, itkevät orvot kaipaavat ja köyhää kansaa pelastetaan. Laulujen paatos jaksaa hymyilyttää ja liikuttaakin. Suomi on muuttunut niin paljon - EU-Suomi ei sovi näihin lauluihin edes riitasoinnuksi.

Lapset löysivät hiuksistaan sähkövarauksen ja pian kaikki pallot olivat katossa.
Vapun poliittinen merkitys on arvoitus nuorille sukupolville. Kysyin lapsilta: "Miksi vappua vietetään?" Yksi päätteli tarkoitukseksi sen, että ihmiset saisivat olla yhdessä ja toinen oli kuullut, että Jeesuksen vuoksi. Edellinen yllätti, koska en ole koskaan ajatellut vappua kristillisenä juhlana, vaikka vapun nimi on saatu abbedissalta. Olipa vieton merkitys sitten mikä hyvänsä, hyvää vappua kaikille! 

Edit. Lisään vielä kuvan vappupäivän aamusta. Kaupungeissa on ollut poliisilla ennalta arvatusti vilkas yö ja poliisiautoja on jälleen tervehditty kananmunilla ja oluttölkeillä. Meillä taas oli yön aikana monesta pallosta ilmat tyhjentyneet, heliumpallot ovat sen sijaan yllättävän kestäviä. Viime vappuna yksi muotopallo kesti kuukausia ja tyhjensin sen vihdoin joskus loppukesästä.

Tietysti vappuna pitää saada myös heliumpalloja. Muumipallo on vähän kärsinyt Saimin halailusta, keskellä oleva Minion-pallo on tämän vapun hitti ainakin koululaisten keskuudessa. Spiderman on muotia aina:)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Päivän kuva: halpuutimme hintoja



Ruuan hinta on noussut Suomessa huippuvauhtia 2010-luvulla. Paljon kohkatuista hinnanalennuksista huolimatta ruuan hinnan nousuvauhti on EU:n kärkitasoa (+30 prosenttia).

Perunat ovat olleet perinteisesti halpaa vatsantäytettä, mutta kaupassa eilen bongattu hintalappu sai pohtimaan sitä, pitäisikö varhaisperunatkin kasvattaa itse:)

Etupihan ruohosipulit tänään kuvattuna.
Pihalla kasvavaa ruohosipulia meillä on jo tänä keväänä maisteltu innokkaasti. Saimia on täytynyt jopa kieltää syömästä varsia, jotta jotain jäisi jäljellekin.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Miten asua joen rannalla lasten kanssa?

Aina kun luen lehdistä suru-uutisen pienen lapsen hukkumisesta, ajattelen omaa elinympäristöämme. Asumme joen rannalla, ja jokihan on heti rannasta syvä ja virtaustakin löytyy. Terassilta on noin 10 metriä veteen ja kirjoittaessani juuri nyt tätä blogipostausta, katson samalla jokea näin läheltä.


Virtaava vesi on rauhoittava elementti. Siinä tapahtuu koko ajan jotain, ihan kuin takkatulessakin. Toki järvi- tai merimaisemakin on kaunis, mutta eri tavalla.

Kun muutimme tänne, en juurikaan murehtinut veden läheisyyttä. En murehdi kovasti vieläkään, mutta yhdet pienet liivit ostimme vilkkaan pojan vuoksi. Liiviostoksille lähdimme erään keskustelun jäkeen. Kerroin silloin vähän alta 2-vuotiaalle Laurille joen vaaroista, ja sanoin ettei joen rantaan saa mennä leikkimään, koska sieltä voi tippua vahingossa veteen. Lauri ei hätkähtänyt äidin varoitusta, vaan sanoi: "Ei se mitään, äiti onkii minut ongella pois". Lyhyen, mutta valaisevan keskustelutuokion jälkeen hankimme Laurille pelastusliivit, joita käytimme aina ulos lähtiessämme. Liivit olivat tuulikaapissa valmiina oven vieressä ja ne sujautettiin viimeiseksi päälle ennen kuin ulko-ovi avattiin.

Tietysti Lauri oli ulkona silti koko ajan valvonnan alla, mutta jokainen vanhempi tietää kuinka nopealiikkeinen lapsi voi kadota pienessä hetkessä. Veden äärellä pienen lapsen lyhytkestoinenkin katoaminen on asia, jota ei kukaan halua kokea.


Paniikki oli läsnä sinä iltana, kun haravoimme lehtiä pihalla ensimmäisenä syksynä täällä. Haravoin niin, että olin 2-vuotiaan Laurin ja joen välissä, katse keskittyneenä koko ajan maassa lojuviin lehtiin ja leikkivään Lauriin. Nostin lehtiä kottikärryyn pari kertaa ja hups - Lauri oli poissa. Poika oli hävinnyt, vaikka oli juuri ollut vieressä.

Laurilla ei ollut liivejä, ne olivat jääneet silloin laittamatta. Ensimmäinen ajatus oli, ettei poika ole voinut mennä selkäni taakse. Etsin Lauria pihalta, kävelin ja pian juoksin edestakaisin rakennusten taakse ja huutelin samalla. Yht`äkkiä olin epävarma: jos en nähnytkään sitä hetkeä, kun Lauri meni selkäni taakse. Tunsin jotain hyvin raskasta ja mustaa vellovan sisuskaluissa, ja pyysin vanhempia lapsia lopettamaan haravoinnin ja etsimään kanssani heti Lauria. Juoksimme pihalla edestakaisin ja huusimme koko ajan Lauria. Huomasin samalla, että kyyneleet alkoivat valua silmistäni, enkä halunnut ajatella miksi. Ja juuri sillä hetkellä, ison kuusen alta kuului naurua. Olin jo kerran katsonut kuusen alle, mutta en ollut huomannut siellä piileskelevää poikaa. Lauria tilanne huvitti: olimme olleet varmasti koomisen näköisiä säntäillessämme ympäri pihaa kuin päättömät kanat. En pystynyt sanoman yhtään toruvaa sanaa, otin vain pojan syliin, halasin ja kiitin. Kiitin, siitä että hän oli siinä, sitä että hän on ihana poika ja meille rakas ja ties mitä muuta. Sinä syksynä en enää haravoinut yhdessä Laurin kanssa.
Nykyisin Lauri leikkii pitkiä aikoja itsekseen pihalla. Joen ranta ei kuulu leikkialueeseen, ja jos joskus erehdyn muistuttamaan siitä, poika suuttuu: "Joo, joo, mä tiedän ja oot sanonut siitä jo tuhat kertaa."

Olemme ehkä varoittaneet joesta liikaakiin, sillä poika suhtautuu veteen hivenen pelokkaasti. Viime kesänä Lauri suostui vihdoin kastautumaan kaulaansa myöten ja tekemään uintiharjoituksia isänsä auttaessa. Paras vakuutus veden läheisyydessä asumiseen on uimataito, ja uskon että tänä kesänä se etappi saavutetaan.

 

Loppumietteitä

Kun tulin äidiksi, lakkasin samalla näkemästä painajaisia joissa olin itse vaarassa. Painajaisissa on aina vaarassa joku lapsista, se on vanhimman syvin ja satuttavin pelko ja juuri siksi se tulee välillä uniinkin. Ihan niin kuin painajaisia, ei vanhemmuuden pelkoja voi väistää millään keinoin, joten niiden kanssa täytyy vain oppia elämään. Ja toisaalta kansainvälisesti vertaillen Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Keskimäärin suomalainen kansanluonne on hyvin turvallisuushakuinen (poikkeuksia tietysti on), ja turvallisuudella tehdään nykyään paljon rahakasta bisnestä - seikka, mikä osaltaan selittää sitä, miksi vaaroja nähdään nykyään joka puolella.

Edit. Korjattu kirjoitusvirheitä

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Taas raato nurmikolla

Kevät on todellakin tullut! Varma kevään merkki on, se että linnut alkavat päivittäin kopsahtelemaan ikkunoihin. Eniten onnettomuuksia sattuu aamuvarhaisin, jolloin linnut ovat juuri heränneet yöpuulta ja pitävät kovaäänisiä keskustelusessioita lennellen samalla heikkopäisinä sinne tänne. Joskus yhtäaikaisissa kaksoistömähdyksissä elämänkulku katkeaa kahdelta linnulta samaan aikaan ja pahimpana päivänä ikkunoiden alta on kerätty neljä linnun ruumista.

Törmäilyt ovat keväällä ja alkukesällä päivittäisiä ja karkealla näppituntumalla arvioin, että linnuilla on törmäyksessä 75 % henkiinjäämismahdollisuus. Joskus jo kuolleeksi luultu lintu on herännyt täysin yllättäin, kuitenkin aina alle tunnin kestäneen tajuttomuuden jälkeen.

Aluksi jaksoimme aina haudata linnut maahan. Myöhemmin siirryimme "luonto hoitakoon" -taktiikkaan. Siirrämme linnut pois pihapiiristä pöpelikköön, josta kettu, ilves, kissa, haukka tai mikä lienee käy ne pian hakemassa.

Ihan heti linnut eivät ole loppumassa.Seudun linnusto on monipuolinen ja lintubongareita näkee keväisin lähipeltojen laidoilla. Uljain pihan vakiovieras on kanahaukka. Olemme nähneet sen pari kertaa pihapuussa, ja kerran se lensi päin keittiön ikkunaa, jolloin saimme hetken aikaa seurata tajutonta haukkaa lähietäisyydeltä. Lintu tokeni nopeasti, joten edes kuvaa ei ehtinyt hetkestä nappaamaan.

Lapset tekivät pahvihaukan pelotteeksi terassille.
Ajattelen, että lintujen kopsahtelut ovat osa evoluutiota, jossa fiksuimmat tai onnekkaimmat jäävät eloon. Ihmisen toiminta on silloin sivuroolissa, eikä esimerkiksi verhojen asennolla ole mitään väliä.

Rohkeimmat tapaukset käyvät terassilla päivittäin, ja kun kaupungissa räkättirastas oli itselleni pelkkä sana, on se täällä välillä kirosana. Luonnon ja ihmisen kamppailussa ihminen on se, joka siivoaa kakat ikkunalaseista ja terassipöydältä päivittäin ja linnut senkun räksyttävät ja nautiskelevat vapaudestaan.Luonto voittaa aina, sillä siivoustyö ja monimutkainen siisteysnormisto on ihmisen murheita, ei lintujen.

Loppukevennykseksi vielä sisustusta... Olimme torilla perinteisillä markkinoilla ja ostin ison, tervaan upotetun pärekorin. En tiedä vielä raaskinko laittaa siihen polttopuita:)

Pidän käsintehdyn korin muodosta ja yksityiskohdista.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ajat muuttuvat, niin myös synttärit

Kun olin lapsi, leikimme kaverisynttäreillä silmäniskumurhaajaa ja pullonpyöritystä, söimme ja juttelimme ja ehkä katsoimme videonkin. Hauskaa oli ainakin muistaakseni, mutta nykyään perinteisten synttärikekkereiden rinnalle ovat nousseet toimintasynttärit, joissa pääosassa on järjestetty ohjelma.

Meidän lapset ovat käyneet kaverisynttäreillä esimerkiksi elokuvissa, urheilleet kuntoradalla, keilanneet ja ratsastaneet ponilla.

Tällä kertaa tytär kävi ensimmäistä kertaa kaverisynttäreillä kampaamossa. Näistä synttäreistä pitäisi varmasti vanhempikin naisväki.


Ensin laitettiin hiukset...


...ja sitten laitettiin kynnet juhlakuntoon.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Häveliäs, impivaaralainen varasto

Mitä saadaan isolla purkilla valkoista maalia? No, tietysti seinästä seinään ja katosta lattiaan vitivalkoinen varasto. Valkoinen on sisustusväri, jota monet rakastavat, ja jos sisustusblogeihin uskoo, ei valkoista voi olla koskaan liikaa. Valkoinen toimii neutraalina pohjana kaikille muille sisutusväreille, mutta mitä hyvänsä värejä ei tule roiskia ympärille - ettei leimautuisi ihan juntiksi ja sehän on meille maalaiselle muutenkin liian helppoa:)


Alussa vallitsi kaaos.

Takaisin projektin alkulähteille: ensin varastotilassa vallitsi sekasorto, kauhistus ja kymmenien muovipussien armeija. Kannoimme kaikki romut olohuoneeseen, minkä jälkeen mies nakutteli seiniin lastulevyt ja maalasi ne maalarinvalkoisella. Hikisten remonttipuuhien jälkeen seurasi hyllyjen kokoaminen.

Hankimme varastoon, kyllä vain, siniset hyllyt. Siis sinistä ja valkoista - oho. Sininen ja valkoinen ei ole muotia kuin jossain ikivanhoissa lipuissa, joten onhan tämä nyt sekä retroa että impivaaralaista.

No, nyt löytyy kaikki. Pääsiäisviinitkin tallessa.
Värianalyysiä tehdessäni mies tokaisi: "Sehän on vain varasto". Niinpä niin, ja siksipä juuri. Koko kodin sinivalkoinen sisustus sopisi ehkä Timo Soinin vaalikuvastoon, mutta ei kuitenkaan meille. Sinivalkoinen varasto on vähän niin kuin suomalainen europarlamentissa - ovi kiinni ja vähän piilossa. Ranska on keittiö ja Iso-Britannia olohuone, tai toisin päin, ainakin jos ei halua syödä etanoita ja katsoa jalkapalloa.

Jos unohdetaan asioista tärkein, eli värit, niin lopputuloksena on se, että kaikki alkaa olla nyt paikoillaan. Tavaraa voi lastata hyllyille vielä paljon nykyistä enemmän, sillä yhden hyllyn kantavuus on 300 kiloa. Painorajoitus on juuri meille sopiva: hätätapauksessa koko perheemme voi sijoittaa yhteen hyllyyn.



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hyvinvointivaltio sairastuttaa lapset?

Jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö, sen tietävät kaikki vanhemmat. Eikä sisaruksia pitäisi verrata keskenään, juuri edellä mainitusta syystä. Siitä huolimatta olen vertaillut, ja mitä muuta neuvolan kasvukäyrät ja pisteytykset ovat kuin - vertailuja.

Saimi on aktiivinen 2,5-vuotias, jonka puheenkehitystä pitäisi neuvolan mukaan seurata. Siinä missä eskaria käyvä isoveli osasi jo yksivuotiaana kertoa pitkiä tarinoita selkeästi ääntäen, kertoo Saimi asiansa omalla kielellään. Saimin kieli muistuttaa etäisesti suomenkieltä, mutta virokin on oikeastaan lähempänä suomea. Toki joukossa on paljon oikeita, suomenkielen sanoja, mutta runsaat omat sanat tekevät puheesta usein mahdottoman ulkopuolisen ymmärtää.

                                                          
...sanoi Saimi levitettyään koko rullan.
Saimi=Maamis
Ketsuppi=piikus
Sukka=ookis
Lusikka=ootus
Onnistua=ootis
Maito=aatee
Keppi=piiki
Paperi=papi

On hyvä, että neuvolassa seurataan lapsen kasvua ja kehitystä, jotta lasta voidaan tarvittaessa auttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Epätoivottuna sivutuotteena kontrolli kuitenkin lisää vanhempien huolta; usein täysin turhaan. Tästä asiasta ei puhuta, vaikka lähes kaikki tuntevat tapauksia, joissa juuri kontrollointi on ongelman ydin - ei lapsen kasvu ja kehitys sinällään.

 Jos Saimi olisi meidän esikoisemme, eikä neljäs lapsemme, olisin taatusti huolesta soikeana. Nyt en ole, sillä tiedän kuinka jokainen lapsi todellakin on oma persoonansa ja neuvolan taulukot ovat vain viitteellisiä, eivätkä sisällä pyhää tietoa ainoasta oikeasta tavasta kasvaa ja kehittyä.

Toimintatapojen lähtökohtana ei ole mikään yksittäinen neuvola tai neuvolajärjestelmä sinällään, vaan koko yhteiskuntamme tapa normittaa, säädellä ja byrokratisoida jokainen tapaus, ja varsinkin jokainen poikkeama. Toki poikkeama voi kertoa esimerkiksi kehitysviivästymästä - tai sitten ei. Poikkeama voi kertoa myös lapsen omasta persoonallisuudesta, eikä sitä tarvitse diagnosoida, lääkitä tai tilastoida.

Suomi on maa, jossa keskimääräinen koulutustaso on maailman korkeimpia. Entäpä jos ihmisten omat kokemukset ja näkemykset nostettaisiinkin etualalle, ja samalla normit ja keskimääräisyydet jätettäisiin taustatueksi? Kun ajattelee hyvinvointivaltioksi nimettyä yhteiskuntaamme kaikessa mitassaan, syntyy näkemys kansalaisesta sääntöjen ja kieltojen kohteena. Nykyisen kehityksen jatkuessa yhä useampi tuntee tukehtuvansa suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Hyvinvointivaltio ei enää helli, se kuristaa.