Olen katsonut Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan ainakin kymmenen kertaa. Kaikista liikuttaviin ja tunteita herättävin kohtaus on itselleni se, jossa näyttelijä Kaarlo Halttusen esittämä Rahikainen laulaa gramofonin tahdissa "Elämää juoksuhaudoilla" -kappaleen. En tiedä varmasti miksi, mutta joka ikinen kerta silmiin nousevat kyyneleet.
Kappaleessa tiivistyy koskettavasti sodan kauheus sotilaan silmissä: sotakentillä pelinappulana toimiminen, yöllä kotiin kaipaaminen ja kalvava epätietoisuus siitä, näkeekö rakkaitaan enää koskaan.
Monen matkan määränpääksi tuli "sodan melskeeseen katoaminen". Talvi- ja jatkosodassa kaatui yli 26 000 suomalaista sotilasta, ja kun miehet alkoivat loppua kentiltä määrättiin viimeisenä sotavuonna palvelukseen yli 24 000 vuonna 1926 syntynyttä miestä. He olivat siis nippa nappa 18-vuotiaita poikia. Ei ihme, jos kotona "äiti valvoo viel, huokaillen ja rukoillen puolesta rakkaan lapsosen".
Taistoihin tiemme kun toi,
Missä luotien laulu vain soi,
Emme tienneet, kun läksimme silloin,
Kuka joskus palata voi.
Elo tää juoksuhaudoissa on
Meille käskynä vain kohtalon,
Ja kenties matkamme määrä
Sodan melskeeseen kadota on
----
Mies yksin vain valveillaan muistelee,
Ja aatokset kauas kotiin harhailee.
Nyt varmaankin äiti siell' valvoo viel'
Huokaillen ja rukoillen puolesta rakkaan lapsosen.
Kappale löytyy erilaisina versiona ainakin Spotifystä ja YouTubesta, kuten lyhyempänä A. Aimon laulama. Kaikista eniten pidän sotamies Rahikaisen (Halttusen) eläytyvästä versiosta, joka löytyi joskus tuubista, mutta on jo poistettu. Halttunen on muuten loistava roolissaan.
Mitä muuten ajattelette YouTuben keskustelukommentista: "Finland is the only country with military walses?"
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna kuulua itsestäsi - näpyttele viesti, kiitos! Odotan viestiäsi!