Miten asua joen rannalla lasten kanssa?

Aina kun luen lehdistä suru-uutisen pienen lapsen hukkumisesta, ajattelen omaa elinympäristöämme. Asumme joen rannalla, ja jokihan on heti rannasta syvä ja virtaustakin löytyy. Terassilta on noin 10 metriä veteen ja kirjoittaessani juuri nyt tätä blogipostausta, katson samalla jokea näin läheltä.

Virtaava vesi on rauhoittava elementti. Siinä tapahtuu koko ajan jotain, ihan kuin takkatulessakin. Toki järvi- tai merimaisemakin on kaunis, mutta eri tavalla.

Kun muutimme tänne, en juurikaan murehtinut veden läheisyyttä. En murehdi kovasti vieläkään, mutta yhdet pienet liivit ostimme vilkkaan pojan vuoksi. Liiviostoksille lähdimme erään keskustelun jäkeen. Kerroin silloin vähän alta 2-vuotiaalle Laurille joen vaaroista, ja sanoin ettei joen rantaan saa mennä leikkimään, koska sieltä voi tippua vahingossa veteen. Lauri ei hätkähtänyt äidin varoitusta, vaan sanoi: "Ei se mitään, äiti onkii minut ongella pois". Lyhyen, mutta valaisevan keskustelutuokion jälkeen hankimme Laurille pelastusliivit, joita käytimme aina ulos lähtiessämme. Liivit olivat tuulikaapissa valmiina oven vieressä ja ne sujautettiin viimeiseksi päälle ennen kuin ulko-ovi avattiin.

Tietysti Lauri oli ulkona silti koko ajan valvonnan alla, mutta jokainen vanhempi tietää kuinka nopealiikkeinen lapsi voi kadota pienessä hetkessä. Veden äärellä pienen lapsen lyhytkestoinenkin katoaminen on asia, jota ei kukaan halua kokea.

Paniikki oli läsnä sinä iltana, kun haravoimme lehtiä pihalla ensimmäisenä syksynä täällä. Haravoin niin, että olin 2-vuotiaan Laurin ja joen välissä, katse keskittyneenä koko ajan maassa lojuviin lehtiin ja leikkivään Lauriin. Nostin lehtiä kottikärryyn pari kertaa ja hups - Lauri oli poissa. Poika oli hävinnyt, vaikka oli juuri ollut vieressä.

Laurilla ei ollut liivejä, ne olivat jääneet silloin laittamatta. Ensimmäinen ajatus oli, ettei poika ole voinut mennä selkäni taakse. Etsin Lauria pihalta, kävelin ja pian juoksin edestakaisin rakennusten taakse ja huutelin samalla. Yht`äkkiä olin epävarma: jos en nähnytkään sitä hetkeä, kun Lauri meni selkäni taakse. Tunsin jotain hyvin raskasta ja mustaa vellovan sisuskaluissa, ja pyysin vanhempia lapsia lopettamaan haravoinnin ja etsimään kanssani heti Lauria. Juoksimme pihalla edestakaisin ja huusimme koko ajan Lauria. Huomasin samalla, että kyyneleet alkoivat valua silmistäni, enkä halunnut ajatella miksi. Ja juuri sillä hetkellä, ison kuusen alta kuului naurua. Olin jo kerran katsonut kuusen alle, mutta en ollut huomannut siellä piileskelevää poikaa. Lauria tilanne huvitti: olimme olleet varmasti koomisen näköisiä säntäillessämme ympäri pihaa kuin päättömät kanat. En pystynyt sanoman yhtään toruvaa sanaa, otin vain pojan syliin, halasin ja kiitin. Kiitin, siitä että hän oli siinä, sitä että hän on ihana poika ja meille rakas ja ties mitä muuta. Sinä syksynä en enää haravoinut yhdessä Laurin kanssa.

Nykyisin Lauri leikkii pitkiä aikoja itsekseen pihalla. Joen ranta ei kuulu leikkialueeseen, ja jos joskus erehdyn muistuttamaan siitä, poika suuttuu: "Joo, joo, mä tiedän ja oot sanonut siitä jo tuhat kertaa."

Olemme ehkä varoittaneet joesta liikaakiin, sillä poika suhtautuu veteen hivenen pelokkaasti. Viime kesänä Lauri suostui vihdoin kastautumaan kaulaansa myöten ja tekemään uintiharjoituksia isänsä auttaessa. Paras vakuutus veden läheisyydessä asumiseen on uimataito, ja uskon että tänä kesänä se etappi saavutetaan.

 

Loppumietteitä

Kun tulin äidiksi, lakkasin samalla näkemästä painajaisia joissa olin itse vaarassa. Painajaisissa on aina vaarassa joku lapsista, se on vanhimman syvin ja satuttavin pelko ja juuri siksi se tulee välillä uniinkin. Ihan niin kuin painajaisia, ei vanhemmuuden pelkoja voi väistää millään keinoin, joten niiden kanssa täytyy vain oppia elämään. Ja toisaalta kansainvälisesti vertaillen Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Keskimäärin suomalainen kansanluonne on hyvin turvallisuushakuinen (poikkeuksia tietysti on), ja turvallisuudella tehdään nykyään paljon rahakasta bisnestä - seikka, mikä osaltaan selittää sitä, miksi vaaroja nähdään nykyään joka puolella.

Edit. Korjattu kirjoitusvirheitä