Pakotettu liittymään Facebookiin?

Tammikuisena pakkaspäivinä saa otettua uskomattoman kauniita kuvia

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka ei ole ikinä liittynyt Facebookiin. Kyllä, meitä on olemassa! Annamme toisillemme vertaistukea ja rohkaisua, pohdimme joskus miksi olemme erilaisia ja analysoimme sitä, miksi emme halua liittyä vieläkään. Loppujen lopuksi jaamme aina yhteisen huojennuksen tunteen: "Huh, onneksi en ole yksin näiden ajatuksieni kanssa!" Olo on vähän kuin kuuluisi salaseuraan: on someihmiset ja sitten me muut - vähän kehityksen kelkasta pudonneet.

Erityisesti toimittajien pitäisi olla Facebookissa, ja Twitterissä, ja ties vaikka missä. Alan vähät työpaikatkin kuulemma jaetaan Twitter-väen kesken, voi huokaus! Tärkeintä ei ole osata hommiaan, vaan tärkeintä on olla joku. Siis iso joku, ei kuka hyvänsä. Tee itsestäsi brändi ja taivaan ovet avautuvat.

Lasten takia ei ole onneksi täytynyt Facebookiin liittyä. Nuorten mielestähän koko Facebookin voisi samantien siirtää kansallismuseoon hyllylle tuohivirsujen viereen. Kaikki on siis tähän asti mennyt hyvin, paitsi että nyt sitten pitäisi... liittyä. Mies ilmoitti samantien, että hän EI ainakaan liity. Ei ikimaailmassa ennen kuin Facebook myöntää hänelle tekijänoikeudet teksteihinsä. Eli se siitä, ja nyt pitäisi valita haluaako olla a) huoleton äiti vai b) liittyä Facebookiin.

Tämä on kaiken syy: esikoinen lähtee kauas ulkomaille rippileirille. Psyykkaan itseäni etukäteen - tietysti kaikki menee hyvin, älä hermoile, rentoudu ja luota. Löysää vähän napanuoraa ja käyttäydy kypsästi. Silti ei voi mitään, äititunteet ottavat vallan. Nuorisotyöntekijä kertoi, että leirin tapahtumia päivitetään Facebookiin ja nyt sitten mietin, olenko ainoa äiti joka ei ole bookissa.

~~ ~~ Lopuksi ~~ ~~

Blogiin on tullut paljon venäläisiä seuraajia. Aluksi ajattelin, että asialla ovat Putinin hakurobotit, mutta nyt en ole enää varma... Mutta miksi Venäjällä luettaisiin suomenkielistä blogia? Ja siis maalaisblogia, jossa kastikkeen kaatuminen hellalle on juttu hurjimmasta päästä. En ymmärrä.

Koska olen tottunut ottamaan asioista selvää, kysyn tietysti suoraan. En tosin osaa sanaakaan venäjää, mutta eihän se mitään haittaa. Eli:

Привет!
Как вы? Это здорово, что вы читаете мой блог. Мне было просто интересно, почему вы пришли на этот сайт? Так что я интересно услышать от вас что-то, рассказать о себе. Спасибо и добро пожаловать снова!