7-vuotias ui nyt joessa

Joessa on lievä virtaus, pojan jalat eivät yllä pohjaan ja vesi on tummaa - ei sieltä erota edes omaa kättään. Olisi hienoa olla nyt zen-ihminen tai edes lehmänhermoinen äiti, joka ei olisi huolissaaan ja murehtisi pikkupoikansa joka iltaisesta uimahetkestä.

Mies totesi, että hyvä uimataito on paras henkivakuutus etenkin kun pihassa on sata metriä rantaa.  Kun tytär pulahti aikoinaan ensimmäisen kerran jokeen, sain pidätellä itseäni etten hypännyt heti perään. Teimme silloin sopimuksen, että mies on laiturilla vahdissa ja itse olen... jossain muualla.

Hermoilu ei auta yhtään, koska uimataidon harjoittelu perustuu siihen, että vedessä selviää ja omat taidot pitävät pinnalla. Jos ei sitä usko, ei uimista voi ikinä oppia. Sama on monessa muussakin taidossa: ensin on ylitettävä pelkonsa - liittyy se sitten kaatumiseen, putoamiseen tai vajoamiseen pinnan alle.

Ja meidän 7-vuotiasta on taatusti peloteltu veden vaaroista ja veteen putoamisesta asuinpaikan vuoksi erityisen paljon, joten uimisharjoittelun pelkokerroin oli todella korkealla vielä vime kesänä. Mökin matalassa ja kirkkaassa rantavedessä poika vihdoin uskaltautui etenemään polvisyvyydestä pidemmälle ja oli lopulta kaulaansa saakka vedessä harjoittelemassa tuettuna uimaliikkeitä. Lopulta uimataito kantoi mökkijärvessä jo kolmen metrin päähän ja kevättalvella koulun uimakoulussa poika sai lisää rohkeutta. Niinpä hän ei pelännyt tipan vertaa jokeen menemistä, koska "osaan jo uida".

Mies on vahdissa laiturilla ja uidessa on selvät säännöt mihin suuntaan uidaan. Itse pysyttelen poissa lähettyviltä, mutta kurkkaan heti ikkunasta, jos kuulen meteliä rannasta. Aina kun lapset nousevat polkua pitkin, olen helpottunut. Kaipa tähän tottuu, kunhan tätä koko kesän työstää.

Ajatella, että entisaikaan lapset oppivat uimaan keskenään ilman aikuisen valvontaa. Tukin uittorännit olivat vauhdikkaita vesiliukumäkiä ja syvässä joessa pulikoitiin isoissa laumoissa ja mukana oli uimataidottomia. Nykyään haetaan extreme-kokemuksia toiselta puolelta maailmaa, mutta ennen lapsien elämä oli jatkuvaa extreme-seikkailua - ainakin nykymittapuun mukaan.

Uimari tulee koulusta, kuva otettu joskus toukokuun puolivälissä. Sen jälkeen piha on vihertynyt valtavasti.

Jos Saimilta kysytään, on kaunein kukka voikukka. Tyttö kantaa niitä joka päivä sisälle ja voikukat  pitää laittaa aina maljakkoon, muuten ne hänen mukaansa "sulavat".

Omanapuut ovat jo lakanneet kukkimasta (kuva otettu viikko sitten). Nyt parhaillaan kukkivat sireenit.