Bloggaamisen anatomia

Ihan sama mikä blogin aiheena on, bloggaaminen on aina jollain tapaa narsistista. Minäminäminä ja suuret ajatukseni. Ilman suurta "minää" ei ole kuitenkaan mitään kirjoitettavaa. Bloggaaminen eli kirjoittaminen on täysin verrattavissa kaikkeen luovaan toimintaan, kuten vaikkapa maalaamiseen, säveltämiseen tai elokuvien tekemiseen.

Luovuuden muodot ovat monia, ja jokaisella alueella on oma mitta-asteikkonsa jolla tuotoksia arvoidaan. Ja se mitta-asteikko sanoo, että Salvador Dali on suurenmoinen taiteilija, jonka yhdestä teoksesta voidaan maksaa kymmeniä miljoonia euroja. Sama mitta-asteikko toteaa kylmän rauhallisesti, että Matti Möttösen teos "Mäkäräinen hangella" kelpaa Töysän nuorisoseuran näyttelyyn ja on arvoltaan sata euroa.

Blogien arvottaminen on vielä helpompaa: tarvitsee vain katsoa kävijämääriä, ja hyvyys on todettu näin sekunneissa. Olen ajatellut asiaa pitkään, ja tullut tähän päätelmään: hyvä eli suosittu blogi a) tukee lukijansa, eli antaa vinkkejä, neuvoja, opastusta, viihdettä ja tukea lukijalle, tai b) haastaa lukijansa jollain tapaa, eli pohtimaan asiaa uudesta näkökulmasta, ärsyyntymään, suuttumaan - ja ajattelemaan. Muuta ei tarvita, menestysresepti on näin helppo. Kaikki menestysbloggareiden neuvot olla oma itsensä, rehellinen ja "blaa blaaa blaa" ovat turhia, koska viime kädessä kaikki lukijat hakevat teksteistä itseään (tarpeitaan). Puntit ovat silloin tasan: bloggaajat kertovat jotain itsestään ja lukijat etsivät teksteistä itseään. Ja koko kehä on vain inhimillistä toimintaa, siinä ei ole oikeaa tai väärää, ei hyvää tai pahaa.

Entä millaisia ovat bloggarit? Syksyn opinnot ovat saaneet minut lähestymään ilmiöitä kategorioiden kautta: joten tässä viisi hahmottelemaani bloggarikategoriaa.

Idealistibloggari palaa aatteen paloa ja julistaa ajatuksiaan, ideoitaan ja teorioitaan joko räjähtävän innostuksen vallassa tai kylmänrauhalliseksi näennäistutkijaksi heittäytyen. Blogien yleisö voi olla yhtä tulessa kuin kirjoittajakin, jolloin asioista ollaan kiivaasti samaa tai eri mieltä, tai sitten käyttäydytään kuin joukko lehmänhermoisia analysoijia iltapäivän viimeisessä seminaari-istunnossa.

Kunnianhimoisella maalintekijäbloggarilla on näkemys, visio ja päämäärä. Hän tietää mitä haluaa ja miten se muotoillaan. Hänellä on tyylitajua ja värisilmää, ja määrätietoisuus tekee hänestä kriittisenkin silmissä vakuuttavan.  On todennäköisintä, että kaikista bloggareista juuri tämä tyyppi menestyy, ja parhaimmillaan hänestä tulee harvinainen blogilla rikkaaksi -esimerkki.

Määrätietoisuuden tuoma menestys kuitenkin myös ärsyttää lukijoita, ja siksi hänet yritetään kampittaa.

Psykologibloggari hahmottaa kaiken keittiöpsykologian keinoin. Hän ei ole ostanut keltaista paitaa, koska hän halusi keltaisen paidaan vaan koska hän halusi keltaisen paidan. Kaikissa ihmisten teoissa ja sanoissa on piileviä merkityksiä, jotka vain hän voi syvällisesti ymmärtää. Hän tuo mieleen Platonin luolavertauksen, jossa hän ei tietenkään istu luolan perällä varjoja seuraillen vaan katselee valaistuneena luolan suuaukolta kahlehdittuja ihmisjoukkoja.

Kunnianhimoton sunnuntaibloggari kirjoittaa hajanaisesti milloin mistäkin ja hyppelehtii toiminnassaan tuonne ja tänne. Hänellä ei ole selkeää visiota, eikä maalia jota kohti hän kirjoituksissaan tähtää. Blogi on hänelle vähän kuin kaappiin piilotettu karkkipussi, joka kaivetaan esille kun makeanhimo iskee.

Aina avulias bloggari haluaa neuvoa, auttaa ja miellyttää. Hän keskittyy niihin kuviteltuihin toisiin (eli potentiaaliseen yleisöönsä) ja heidän haluihinsa ja tarpeisiinsa. Aina avulias haluaa yleensä olla pyyteetön ja kokee kaupallisuuden kiusallisena. Ainakin jos se tulee julki.

Kategoriat eivät ole jähmeitä ja toisiaan poissulkevia, vaan limittäisiä. Silti joku kategorioista painottuu aina enemmän kuin toinen.
**Tähän vähän teoriaa ympärille, aineistoa ja analyysia ja hepskukkuu - meillä on väitöskirja, gradu tai tutkimus tehtynä :)