sunnuntai 22. tammikuuta 2017

"Nyt sä äiti lopetat tubetuksen!"

"Mitä ihmettä äiti? Laitoit jotain Youtubeen? Nyt sä kyllä lopetat. Mä laitan, et siellä on loukkaavaa sisältöä...", uhkaa teini-ikäinen poika ja painaa alapeukkua heti kun löytää tuoreen tuotokseni. Pikkusiskokin on kuullut mekkalan ja säntää paikalle.
"Siis laitoit sä oikeesti videon? Sä et voi! Joku kaveri voi nähdä sen. Et kai sä puhu vaan siellä mitään? Mitä sä oikein meinaat, se Insta vielä mutta et sä voi mennä Youtubeen", säestää tytär ja painaa saman tien toisen alapeukun. 

Ei ole äidin helppo mennä someen. Heti tuli kaksi alapeukkua vaikka parhaansa yrittää.

Mies antoi kannustuksen sanoja sohvalta: "Mitä sä sitten ajattelin, että onko se mikään ihme. Äiti on äiti ja tubettajat on tubettajia, siinä on rooliristiriita. Sä menet niiden alueelle."



Kaksi hymyä.

Niinhän se on, tottakai ja ymmärränhän minä. Facebook vielä menettelee. "Se on sellanen mummojuttu", tytär kuvailee ja jatkaa, "en mä tiedä ketään joka siellä olisi, siis mun ikästä".

Facebookiin menin pari päivää sitten, koska olen nyt tilanteessa että on pakko oppia uutta. Pysyä ajan virrassa ja päivittää tapoja ja taitoja. Toimittaja ilman someaktiivisuutta on sama kuin ranskalaiset ilman suolaa tai ankka ilman nokkaa. Puolinainen, outo, vanha ja kelkasta tipahtanut.

Ajattelin siis jättää piiperrykset pois ja mennä someen rytinällä: perehtyä kaikkiin kanaviin ja ymmärtää monikanavaisuutta kokonaisuutena. Se oli ihan hyvä idea, mutta vain idean tasolla. Harmi, sillä minussa asuva käsikirjoittaja jo suunnitteli hauskoja videoita tuubiin, mutta jos pari sekuntia pimeässä kuvattu pätkä saa vastalausemyrskyn, en uskalla ihan heti tuottaa "äidin hassuja kotivideoita".

Täytyy odottaa siis pitkään - ainakin 14 vuotta. Ja sitten tuskin enää on Youtubeja, Facebookeja, Whatsappeja eikä varmaan mitään muutakaan tänään niin tuttua.


... ja mies kirjoittamaan.

Kuopus harjoitteli potkukelkkailemaan....

Ja tässä se meteliä herättänyt harjoitusvideo:




perjantai 2. joulukuuta 2016

Haloo myrkytyskeskus: syötin lapsille kiinalaisia puolukoita!















Kannoin kotiin viattoman näköisen Rainbow-hillopurkin lähikylän Salesta ja olin tyytyväinen ostokseeni kunnes tytär sanoi hillon maistuvan omituiselle, eikä ainakaan puolukalle. Katsoin heti päiväystä - ja sitähän riitti peräti elokuulle 2018. Maistoin hilloa saman tien. No, kyllä siinä puolukkakin maistui, mutta jälkimaku oli kitkerä, ei puolukkamaisen hapan.

Lukulasit päässä näin vihdoin etiketin pienen tekstinkin. "Puolukan alkuperämaa päiväyksen yhteydessä. S=Ruotsi, F=Suomi, R=Venäjä, C=Kiina." Katsoin kannen päiväystä uudelleen. Ja puolukkabingossa voitti tällä kertaa kirjain "C".

Ei ole ikinä pälkähtänyt mieleen, että Kiinasta tuodaan Suomeen myös PUOLUKOITA. En ole edes tiennyt, että Kiinassa kasvaa tai kasvatetaan niitä. Voihan olla, että valtavasta maasta löytyy puhtaita metsiä puolukkamättäineen, mutta näen mielessäni taivaalle savua kylvävän tehtaan jonka vihertävällä juoksutusvedellä kastellaan etäisesti puolukkaa muistuttavia, muovimaisia punaisia marjoja. Kiinan ruokakohujen vaudittama mielikuva on huono, todellisuuden ja puolukoiden oikeasta suhteesta en tiedä.










 Kuvat ovat syyskuulta, nyt pakkanen on jäädyttänyt joen ja maisema muuttunut tylsäksi.

Jotain hyvääkin kiinalaisista puolukoista seurasi: innostuin pitkästä aikaa kirjoittamaan blogia. Aiheita on kyllä ollut ja varsinkin mennyt, mutta mitään valmista ei ole tullut.

Fysioterapia alkaa olla lopuillaan. Kaikki käden liikeradat eivät ole palautuneet, mutta pärjään nykyisilläkin ja hidasta edistystä tapahtuu koko ajan. Vielä kolme kuukautta sitten en olisi suositellut kenellekään olkapääleikkaukseen menoa, mutta nyt lähinnä ihmettelen miksi pelkäsin kaikki kuluneet vuodet leikkausta ja kestin jatkuvia sijoiltaanmenoja. Toipuminen on vaatinut paljon treeniä ja pitkää pinnaa, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin uskallan tehdä tavanomaisia liikkeitä oikealla kädellä, kuten kurkottaa käsilaukun autossa pelkääjän paikalta oikealla kädellä. Joten omalla kohdallani ratkaisu oli oikea, vaikka välillä meinasikin käämit palaa avuttomuuden vuoksi.

torstai 15. syyskuuta 2016

Vanhempainillassa: hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty

"Suunnitelmat on nyt tehty, nyt vain toteuttamaan niitä", sivistysjohtaja päätti puheenvuoronsa ja purjehti saman tien salista ulos seuraavaan tilaisuuteen. Lässähdin tuolissa alaspäin - siinäkö se uusi opetussuunnitelma oli? Homma on toteutusta vaille valmis.

Paljon sanoja, paljon kauniita ajatelmia, hienoja lupauksia ja visioita. Silti ainoastaan mieleen jäivät kaksi konkreettista tietoa lasten koulusta: toinen oli välitodistuksen korvaaminen arviointikeskustelulla ala-asteella ja toinen fakta siitä, että oppilaat saavat ala-asteella vain pakollisen valtakunnallisen minimimäärän opetusta.

Konkreettista oli myös salissa olevien tyhjien penkkirivistöjen määrä. Vanhempia oli saapunut kuulemaan uusia visioita ehkä noin kolmannes siitä määrästä mitä päätösjuhliin saliin pakkautui.

Suomessa on ollut pitkään vallalla suuntaus, jossa rakastetaan kaikkea suunnittelua ja pohtimista. Sen sijaan toteutuksella ja arjen kuvioilla ei nähdä olevan niin suurta merkitystä, ne hoituvat ikään kuin itsestään upeiden visioiden siivellä. Tämä ajattelumalli läpäisee koko yhteiskunnan ja se näkyy ihan kaikessa - asuntojen rakentamisesta alkaen koulutusjärjestelmään saakka.

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että haromme tyhjää. Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty - sitä ei tehty lainkaan. Hieno sana, kuten digiloikka, on vain sana. Sinällään se on tyhjää, vain ajatelma ja lupaus jostain uudesta. Ilman resursseja se jääkin lupaukseksi ja jäljelle jää vain sana, jota papukaijamaisesti toistetaan joka käänteessä ikään kuin tarpeeksi suuri määrä toistoja muuttuisivat toimiviksi ohjelmiksi, laitteiksi ja uudenlaisiksi opetusmenetelmiksi.

Elämme arkea, ei suunnitelmia. Käytännössä digiloikka kilpistyy siihen, kun esiin otetuista tableteista puolet päivittää itseään oppitunnin ajan ja toinen puoli ei suostu muuten vain avaamaan käytössä olevaa opetusohjelmaa. Onneksi oppikirjoista ei olla ihan vielä luopumassa, siirtymäaikaa todellakin tarvitaan.

Suunnitelmien Suomi uskoo vakaasti valitsemaansa linjaan. Sivistysjohtaja mainitsi sivumennen, että nyt opetushallitus alkaa tekemään seuraavaa, kymmenen vuoden päästä toteutettavaa opetussuunnitelmauudistusta. On ihmeellistä, kuinka jossain korkeamman tiedon virastossa voidaan nähdä millaista opetusta ja oppimista Suomessa tarvitaan kymmenen vuoden päästä. Itse näen edessä vain sumua, en tiedä millainen Suomi ja koko maailma on edes vuoden päästä.

Sillä suunnitella voi aina ja erityisen lennokkaasti silloin kun käytännön toteutuksesta ei tarvitse välittää.




maanantai 5. syyskuuta 2016

Miten suojella Väinöä?

Monenmoista metsäneläintä on pihalla nähty, mutta ei mitään vastaavaa kuin Väinö. Keväällä syntynyt ja Väinöksi ristimämme metsäjänis valtasi pihan kuukausi sitten ja herätti heti huomiota rohkealla käytöksellään. Ensimmäisen kerran kohdatessamme oli kuopus menossa jo käsi pitkällä silittämään Väinöä, kun kielsin koskemasta eläimeen. Ajattelin, että jäniksen täytyy olla jotenkin sairas, eihän epätavallinen, peloton käytös voisi kertoa muusta. Väinön silmät ovat kuitenkin kirkkaat, turkki paksu ja kiiltävä, ruoka maistuu jatkuvasti ja nopeuskin on sellainen, että seuraaminen vilistää silmissä. Johtopäätös olikin, että Väinö ei ole sairas, vaan huimapäinen ja seurankipeä, ja vähän yksinäinen nuori jänis.

Väinöä ei haittaa lasten kiljahdukset tai juoksuaskeleet. Kun ruohonleikkuri tai lehtipuhallin surraa, venyttelee Väinö vieressä selkäänsä tai rapsuttelee mustasuippoisia korviaan. Väinöllä on pihalla kaksi mielipaikka, toinen on keskipihan pensas yön makuusijaksi ja toinen on päivälepopaikka ulko-oven vieressä, päälle kaartuvien kasvien alla. Siellä ulko-oven edessä makoillessaan Väinö näyttää ihan vahtijänikseltä.



Väinön tulo on muuttanut monia arjen rutiineita. Ennen auton käynnistämistä pitää katsoa, onko jänis taas auton alla. Mies leikkaa muualta ruohon, mutta jättää Väinölle apilakohdat syötäviksi. Ulko-ovea avattaessa on samalla katsottava, ettei päästä jänistä sisään. Peitettä ravistaessa on katsottava, ettei samalla pöläytä roskia Väinön korvien päälle (näin tuli jo kerran tehtyä).

Viimeistään hämärän tullen Väinö pomppii päiväreissuiltaan kotiin keskipihan pensaaseen nukkumaan. Väinön kotiintuloaika on noin kello kahdeksan aikaan, joskus kyläreissuilla on venähtänyt yli yhdeksäänkin. Jos Väinö ei ole tullut hämärän tultua kotiin, on jänistä käyty pihalla huhuilemassa ja etsimässä, ja melkein samassa on viimeinenkin kyläliesu pomppinut kotiin.

Paitsi eilen illalla. Väinö ei tullut pihaan ja kun ulkovalot syttyivät, oli selvää ettei Väinö tule yöksi nukkumaan tuttuun pensaaseen. Pelolle on selvä syykin - edellisenä päivänä pihalla vieraili epätoivottu vieras. En ole ikinä ennen nähnyt yhtä röyhkeää kettua, joka kulkee talon vieruksia keskellä kirkasta päivää. Palohälytyskään ei olisi saanut meitä nopeammin ulos, kun bongasin ketun ikkunasta. Tempaisin oven suusta haravan käteen, yksi lapsista huusi samalla "kettu meni takapihalle" ja ryntäsimme kahdelta puolelta perään. Kettua ei näkynyt missään, se oli tietysti vilistänyt pöpelikköön. Väinö löytyi pelokkaana ulko-oven pusikosta, se värisi vähän ja yritti näyttää pensaan alla vielä pienemmältä mitä se oli.



Viimeiset kuvat Väinöstä ikkunan läpi otettuna. Väinö söi voikukan lehtiä.

Mitä ihmettä voi tehdä? Miten suojella metsäjänistä ketulta?  Jos puhuisin jänistä, kehottaisin Väinöä pysymään mahdollisimman lähellä taloa tai tulemaan yöksi terassille (ja tekisin samalla haastattelun johonkin eläinlehteen :)

Kettua ei näkynyt enää päivällä pihassa. Hämärän tultua Väinö meni taas yöpymispensaaseensa keskelle pihaa. Vähän myöhemmin poika katsoi ikkunasta ja huusi, että nyt kettu on Väinön pensaassa. Ryntäsimme taas pihalle, mutta kumpaakaan ei näkynyt enää missään. Tuntui pahalta katsoa maahan painunutta kuoppaa, jonka Väinön kuukauden mittainen yömakoilu oli pensaan juurelle muodostanut.

Muut menivät nukkumaan ja katsoin vielä kerran ulos ikkunasta. Kettu kulki nyt ihan seinän viertä ja samalla heräsi toivon kipinä. Ehkä se ei ollut saanutkaan Väinöä ja kierteli siksi vielä pensaita tarkastamassa.

Aamulla yllätys oli suuri: Väinö istui takapihalla voikukan lehti suussaan. Se näytti tyytyväiseltä ja taisi huomata meidän ilahtuneet kasvomme ikkunan läpi. Väinö söi pitkään, siirtyi tunneiksi etupihalle makoilemaan ja meni sitten takaisin takapihalle - ja katosi. Tytär sanoi, että Väinö näytti yhtäkkiä hätääntyneeltä, se pomppi sinne tänne puun juurelta toiselle ja katosi sitten puiden sekaan pöpelikköön. Se oli viimeinen kerta kun näimme Väinön. Se ei tullut eilen illalla pihalle, eikä sitä ole näkynyt enää koko päivänä.

Yritän ajatella, että Väinö tietää ketun olevan kannoillaan ja vaihtaneen siksi maisemaa. Sillä on koti jossain muualla, turvallisemmassa paikassa. Jonain päivänä se tulee taas pihalle yhtä yllättäin kuin se tuli ulko-oven eteen kuukausi sitten.

Hassua silti, kuinka paljon pientä metsäjänistä voi kaivata.

Sumua eilen pellon päällä. Syksy, ei voi mitään.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Heinäkuu maalla, korsi suussa

Kuvat puhukoon puolestaan, tältä heinäkuu näyttää pellon laidalta ja joen rannasta.


Lapset ja mies lähtivät soutelemaan. Illemmalla saunomisen lomassa isommat muksut uivat laiturilta sähkölinjojen luokse (näkyykö ne?) ja takaisin. Juu - olen pikkaisen kauhuissani, mutta mies ui vieressä ja vahtii koko ajan. Silti en tykkää yhtään pitkän matkan uinneista.









Ylemmät kaksi kuvaa on otettu saman kuvaussession aikana. Jos toisaalle katsoi näki ukkospilviä, ja jos taas toisaalle vilkuili, näki seesteisen heinäkuun taivaan.


Rannalle ei löydä ilman kylttiä.


Mansikoista on kamala pula, mutta onneksi meillä kasvaa terassilla muutama.





Nämä leppäkertut kuvasin postilaatikon vierestä. Juuri kun lopetin kuvaamisen, lennähti kolmas leppäkerttu mukaan (mikä tämän kasvin nimi muuten on, en muista). Tuulen vuoksi loput kuvat olivat epätarkkoja (korsi heilui kuin hullu mies Huittisissa).






Saimi pitää kaikista marjoista ja kuvassa posket ovat rähmäiset viinimarjoista. Tyttö viihtyisi viinimarjapuskissa tunti tolkulla. Tänään Saimi poimi mustikoita ja ainakin täällä etelässä mustikkasato näyttää hyvältä.



lauantai 2. heinäkuuta 2016

Nouse senkin lötkökäsi!




Leikkauksesta toipuminen ei sovi nopealle ja kärsimättömälle luonteelle. Hätäpöksy haluaa, että raaja toimii heti ja tuskastuu kun käsi ei suostu liikkumaan kuin muutaman sentin ja sekin mitätön liike on tehtävä kipulääkkeiden voimalla.

Olin varma, että olkapään ankkurikiinnitykset olivat pettäneet, kun sähköiskujen kaltaiset tuntemukset olkapäässä jatkuivat myös käden ollessa lepotilassa - kokemuksieni perusteella yhdistin ne olkapään sijoiltaanmenoon. Leikannut lääkäri tutki olkapään ja katsoi röntgenkuvat: ankkurit ovat paikoillaan ja olkapää on entisen löysän sijaan jäykkä. Perussyy muljahdustuntemuksille on kaiketi se, että olkapää on nyt täysin eri asennossa kuin ennen ja lihaksilla on paljon opeteltavaa.

Lääkärin mukaan on tosin mahdollista, ettei Bankart-leikkaus ole riittävä toimenpide, mutta siltä ei siis tällä hetkellä näytä. "Meillä on kyllä keinot, joilla saadaan olkapää pysymään paikoillaan, älä huoli." Enhän minä siitä huolikaan, vaan siitä kuka pyörittää arkea syksyllä jos en itse toivu ennalleni. Joten on pakko toipua ja tehdä liikkeitä vaikka kuinka sattuisi. Pieni äkääntyminen on vain hyvästä - nouse senkin lötkökäsi!

Tällä hetkellä tuntuu, että oikea käsi on tikkusuora vieras uloke joka on pultattu olkavarteen kiinni. Kävellessäni yritän muistaa liikuttaa kättä askelten tahdissa ja silloin käden liike näyttää huvittavalta viuhtomiselta, ei luontaiselta itsestään tulevalta myötäliikkeeltä. Alkuun kävellessä tuntui, että käsi voi koska hyvänsä lähteä irti ja lentää kaaressa taakse päin suoraan nurmikolle. Onneksi fysioterapeutti kuvaili tämän tuntemuksen ennen kuin ehdin sitä itse kokemaan.

Kuopus ei ole hyväksynyt muuttunutta tilannetta ihan mutkattomasti. Eilen kuulin, etten rakasta enää kun en pysty nostamaan syliin ja halittelemaan entiseen tapaan. Lukuhetki terveessä kainalossa sai tytön paremmalle mielelle. Kirjan loputtua tyttö silitteli oikeaa kättäni ja sanoi:"Se on nii-in pikee". (Puheessa vilisee edelleen omia sanoja: pikee (kipee), paakka (kauppa), pittuu (tippuu), mutta puhe on muuten selkiytynyt huomattavasti).

Ps. jatkan verkkokauppajuttua toisessa eri blogissa, siitä kun tulee nälkävuoden pituinen.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kaikkea ulkomailta - suuri verkkokauppavertailu

Olen ostanut ulkomaisista verkkokaupoista pian vuosikymmenen ajan ja kertonut aiemminkin kokemuksistani. Postaus on ollut suosituin raapustukseni, ja aloitan nyt kesän kuluksi kantositeeseen kytkettynä suurprojektin, jossa arvioin, tutkin ja hutkin kymmeniä verkkokauppoja. Täydennän listaa pikku hiljaa, ja teen lisäyksiä ja tarkennuksia jos niin toivotaan :)

Kokemukset ovat luonnollisesti subjektiivisia ja täysin epätieteellisiä, eikä minulla ole kaupallisia yhteyksiä liikkeisiin.

Löpinät sikseen ja asiaan.

1. ALIEXPRESS (www.aliexpress.com)

Aliexpress on kuin valtava nettitori, jossa yksittäiset kiinalaiset myyvät uutta tavaraa, usein suoraan tehtaalta toimitettuna (eli drop shipping -myyntiä). Tämä on merkittävin ero eBayhin, jossa myydään myös käytettyä tavaraa.

Maksuvaihtoehtoja on useita, yleisimmät luottokortit käyvät ja erikoisuutena on Alipay, joka vastaa kaiketi Paypalia. Rahat vapautetaan Alilta lopullisesti myyjälle kun olet vastaanottanut tuotteen ja vahvistanut tilauksen saapumisen. Jos et saa tuotetta määrätyn ajan sisällä, voit riitauttaa kaupan ja saat halutessasi rahasi takaisin (tai sovit myyjän kanssa odottavasi tuotteen saapumista vielä tietyn määräajan).

Mitä hyvää?

Hinta, hinta ja... Alin vahvin puoli tuli varmasti selväksi. Tuotteita löytyy jo eurolla tai parilla ja postituskulut ovat usein ilmaiset. Miten ihmeessä kiinalaiset sen tekevät? Huomaa myös, että samaa tuotetta voi myydä tuhansia eri myyjiä, joten hinnat vaihtelevat paljon. Voit saada saman mekon yhdeltä myyjältä kympillä kun taas toinen pyytää satasen.

Olen tilannut Alista yli sata kertaa ja kaikki paketit ovat yhtä lukuunottamatta tulleet perille. Ehkä olen ollut poikkeuksellisen hyväonninen, en tiedä. Joskus harvoin toimitusajat ovat venyneet kolmeksi kuukaudeksi.

Valikoima on valtava, kaikkea löytyy - myös kopiotuotteita. Niiden ostaminen omaan käyttöön on sallittua, mutta myyntiin ostaminen ei (huomio huutis). Ali on siivonnut viime vuosien aikana huomattavasti sivustoaan kopiotavarasta, joka on johtanut siihen että myyjät sumentavat kuvissa brändilogot. Muista helppo nyrkkisääntö: jos Diorin laukku maksaa viisi euroa, se ei ole Diorin laukku. Ja ihan tosi, joku aina yllättyy tästä ja valittaa: "Ei ole totta, täähän on kopio" (sori brassit ja venäläiset, mutta olette kunnostautuneet tässä lajissa).

Kerrataan vielä - valikoima on ihan jätte. Jos Huutonetti on Uimastadionin maauimala, on Aliexpress Tyynimeri. Kaikkea löytyy, mutta en tilaisi mitään elollista. enkä myöskään mitään suuhun laitettavaa. Kuten: "Promotion made in 1970 Chinese Ripe Puer black Tea green natural health food,old tea cooked Pu erh tea lose weight products". (sumensin kaupan numeron)



Mitä huonoa?

Laatu vaihtelee todella paljon. Olen saanut kotiini muun muassa housut, joissa on vyötärönappi mutta ei napinläpeä...Turkisreunaisista käsineistä pöllysivät karvat ilmaan ja suoraan suuhun, pitkä naisten neuletakki olikin kokoa kolmevuotias ja pikkupyyhekumit olivat tosi pikkuisia - etusormen kynnen kokoisia.



Vaatteiden ja kenkien koot ovat kiinalaisia, eli todella pikkuriikkisiä. Jos olet Suomessa kokoa M, voi kiinakokosi olla vaikkapa XL tai XXL. Lue mitat huolella ja käytä mittanauhaa! Myös vaatteiden pituudet näyttävät kuvissa kiinattarien päällä toisilta: kuvassa puolisääreen ulottuva hame voi olla päälläsi minihame.

Kenkien. laukkujen ja käsineiden ostamisesta olen luopunut kokonaan - liian vaikeaa.

Mitä suosittelen?

Kännykkäkuoria ja -latauspiuhoja, kosketusnäyttökyniä, mekkoja, paitoja, sukkia (huomioi pienet koot), alusvaatteita, huiveja. lasten kerhotossuja, sisustustavaroita, koulutarvikkeita (kyniä, pyyhekumeja jne), viemärinavaajia (sellaisia rassityyppisiä), nappeja, jääkaappimagneetteja, hiustarvikkeita (pinnejä, pompuloita, koristeita), meikkisiveltimiä...


Mieleen jääneitä juttuja..

Kirjailija Katja Kettu taitaa myös ostaa Alilta. Ainakin hänellä oli naistenlehden kuvassa tismalleen samanlainen mekko kuin mitä omasta kaapista löytyy. Tai sitten Alissa kävi joku uniikkibutiikki.

Alissa on myyjäpersoonia laidasta laitaan. Kun kyselin yhden myöhässä olleen tuotteen perään, asioin selvästi räppärityylisen kauppiaan kanssa. "Hei muru, relaa vähän - se on jo matkalla." Oukei, paketti tuli, enkä muista enää menikö siihen lopulta kaksi vai kolme kuukautta.

~~~~~~
Jatkan verkkokauppa-aiheesta toisessa blogissa, ja laitan linkin hetimmiten tähän. Ajattelin, että niin on järkevämpi koska tästä aiheesta tulee kilometrin pituinen.